Lenita Airisto muistelee edesmennyttä ystäväänsä Vesa-Matti Loiria: "Se oli meidän liimamme"
Yrittäjä Lenita Airisto kuvaili Vesa-Matti Loirin ja hänen välistään kiintymystä räjäyttäväksi rakkaudeksi. Viimeisessä tapaamisessa kaikki kosketus oli vielä tallella, kunnes kuolema heidät erotti.
Yrittäjä Lenita Airiston, 85, vuosi on kulunut tiiviisti keväällä ilmestynyttä Noitanaisen ilosanoma -kirjaa promotessa. Kesällä hän on kuitenkin ottanut rennosti.
– Olen lorvinut koko kesän. Kirja tuli keväällä ja sen ympärillä oli tehokas julkistaminen. On iso juttu kirjoittaa kirja, Airisto kertoi MTV Uutisille WSOY:n juhlatilaisuudessa 18. elokuuta.
Kirja on Airistolle valtavan tärkeä.
– Ydinajatus on se, että naisten pitää avata suunsa. Minulle on usein vihjailtu, että olen suulas nainen ja moni torjuu minut sen takia. Minähän olen oikeassa, kun avaan suuni. Ne, jotka roikottavat päätään ja ovat hiljaa, niin hehän ovat syyllisiä siihen, ettei mitään tapahdu. Että suu auki, Airisto kehottaa.
Airisto ja edesmennyt Vesa-Matti Loiri olivat läheisiä ystäviä.
– Ystävyytemme oli elinkautinen ja suuri etuoikeus. Se antoi minulle mahdollisuuden nähdä lähietäisyydeltä suunnattoman lahjakkaan ihmisen elämää. Pitää olla utelias, opiskella, tehdä valtavasti työtä ja hioa. Sillä tavoin tulee Vesa-Matti Loiriksi. Lahjakkuus ei riitä, siitä vasta lähdetään, Airisto kertoi.
Airiston ja Loirin välillä roihahti myös rakkaus 1970-luvulla. Airisto muistelee hänen ja Loirin välistä kiintymystä räjäyttävänä rakkautena.
– Se oli todella tärkeä suhde: hän ymmärsi minua ja minä häntä. Erityisesti rohkeus ja omiin taitoihin luottaminen loi välillemme yhteenkuuluvuuden tunteen. Ehkä tapaamme vielä tuolla jossain. Kaikki on meidän välillämme sanottu. Meille ei jäänyt mitään epäselvyyksiä, Airisto kertoi.
Viimeisessä tapaamisessa halattiin pitkään, rakkaasti ja lämpimästi.
– Kaikki kosketus oli vielä tallella.
Suhde Airiston ja Loirin välillä ei muuttunut vuosien varrella, vaan kehittyi.
– Meillä oli niin vankka henkinen yhteys. Se oli meidän liimamme. Muut asiat tulevat ja menevät, mutta kun löydät henkisen kontaktin, niin se jatkuu ikuisesti. Kunnes kuolema meidät erotti, Airisto kertoi.
Uusimmat
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
Lataa lisää