Lennokit palomiesten avuksi USA:ssa – nopeaa tietoa onnettomuuksista

Drone kaupunki
Droonit voivat auttaa tulevaisuudessa tulipalojen havaitsemisessa.Shutterstock
Julkaistu 18.09.2016 10:01

MTV LIFESTYLE

New Yorkin palolaitoksen palomiehet ovat saaneet avukseen droonit, jotka pystyvät havaitsemaan muun muassa tulipaloja.

Drooneja testataan parhaillaan. Ne pystyvät ottamaan sekä perinteisiä että infrapunavalokuvia. 85 000 dollarin kone pystyy lähettämään kuvia reaaliajassa.

Palolaitos lähettää tavallisesti ensin yhden henkilön tutkimaan tapausta ja ottamaan kuvia tapahtumapaikalta. Droonilla saadaan kuitenkin otettua nopeammin ja parempia kuvia erilaisista onnettomuuksista.

Droonit olisi tarkoitus ottaa käyttöön tulevina viikkoina, mutta sitä ennen tarvitaan lupa myös paikalliselta ilmailuviranomaiselta.

Droonien nopea kehittyminen mahdollistaa yhä erilaisempia käyttötarkoituksia. Kauko-ohjattuja helikoptereita on testattu esimerkiksi metsäpalojen sammuttamisessa.

Lähde: Engadget

Tuoreimmat aiheesta

Autot