Funkrockin messias Lenny Kravitz saapuu kahdelle keikalle Suomeen. Hiljattain uuden sooloalbuminsa julkaissut Kravitz esiintyy lauantaina kesäkuun 7. päivä Turkuhallissa, Turussa ja seuraavana päivänä Hartwall Areenalla Helsingissä.
Newyorkilaissyntyinen Lenny Kravitz on jo 18 vuoden ajan ollut yksi menestyneimmistä rockmuusikoista ja tyyli-ikoneista, jonka kaikki seitsemän edellistä studioalbumia ovat myyneet moninkertaisesti kultaa ja platinaa maailman eri kolkissa.
Vuonna 2001 Kravitz teki Grammy-ennätyksen voittamalla neljännen kerran sarjan Best Male Rock Vocal Performance. Palkitut kappaleet olivat Dig In, Again, American Woman ja Fly Away. Kravitzin uran muita superhittejä ovat olleet Mama Said sekä ex-Guns 'n' Roses kitaristin Slashin kanssa tehty Always On A The Run. Hittikappale Are You Gonna Go My Way oli puolestaan MTV:n eniten esitetty video vuonna 1993. Tunteikkaista balladeista mainittakoon It Ain´t Over ´Til It´s Over ja Lady. Hänen vuonna 2000 julkaistu Greatest Hits myi maailmaanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta ja rikkoi Suomessakin platinalevynrajan.
Kravitz esiintyi Suomessa v. 2005
Lenny Kravitzin musiikki on melodista psykedelissävytteistä funkrockia. Monikulttuurinen tausta (isä valkoinen juutalainen, äiti tummaihoinen kristitty) sekä erilaiset rakkauselämän kiemurat kuuluvat sielukkaissa sävellyksissä. Duke Ellington, Ella Fitzgerald ja Miles Davis olivat vanhempien ystäviä. Muusikonuraa aloitellessaan Kravitz sai vaikutteita myös Princeltä, Led Zeppeliniltä, The Beatlesiltä ja Bob Marleylta.
1990 vuoden alussa Madonna kimposi listakärkeen Lenny Kravitzin hitillä Justify My Love. Myös rockjätit Aerosmith ja Mick Jagger ovat omineet Kravitzin sävellyksiä levyilleen.
Lenny Kravitz on vieraillut Suomessa kerran aikaisemmin. Vuonna 2005 hän konsertoi Hartwall Areenalla, jonka liput myytiin hetkessä loppuun.
Konserttilippujen myynti alkaa maanantaina 18. helmikuuta klo 9.00 Lippupalvelussa.
(MTV3)
Lataa Lenny Kravitzin It Is Time for a Love Revolution -albumi – MTV3 Store Download