Kesäkuun alussa kaksi keikkaa Suomessa tekevä Lenny Kravitz jatkaa Love Revolution -kiertuettaan jälleen huhtikuun alussa Etelä-Amerikasta. Viihdeuutiset ehti tavata tähden kuitenkin Pariisissa jo ennen miehen matkaa rapakon taa.
Kuten aikaisemminkin, It Is Time for a Love Revolution -albumille on kiteytynyt Lennyn hyvin henkilökohtaisia tuntemuksia hänen omasta elämästään. Jos aikaisemmin Lenny onkin tehnyt kappaleen äidistään, nyt hän puhuu ensimmäistä kertaa myös vaikeasta isäsuhteestaan.
Tuottajaisä Sy Kravitz jätti perheen Lennyn ollessa pieni ja isä loisti poissaolollaan aina 2000-luvun alkuun saakka. Vasta Syn vakava sairaus lähensi isää ja poikaa.
- Hän piti paljon tunteita ja asioita sisällään. Edelleen isäni on minulle tavallaan mysteeri, Lenny tunnustaa.
A Long and Sad Goodbye -biisi sisältää paljon kysymyksiä, joihin Kravitz ei koskaan saanut haluamiaan vastauksia.
- Siinä kappaleessa on paljon tuskaa, mutta se ei ole missään nimessä vihainen kappale, hän painottaa.
Vielä kuolinvuoteellaan pappa-Kravitz jaksoi uhitella, mutta lopulta isä ja poika pääsivät jonkinlaiseen sopuun. Sy menehtyi sairauden uuvuttamana lokakuussa 2005.
- Kaikki kääntyi lopulta hyvin päin, Lenny toteaa helpottuneena.
Lenny on myös itse pian 20-vuotiaan Zoë Isabellan isä. Katso Lennyn videohaastattelu ja tiedät, millainen isä hän mielestään on!
(MTV3)