Lentokenttä on usein jäähyväisten ja kohtaamisten paikka. Eräs lentokenttä on kuitenkin asettanut tunteikkaille hetkille aikarajan.
Uusiseelantilainen Dunedinin lentokenttä on rajoittanut matkustajien halausaikaa, kertoo CNN. Matkustajien sujuvammalla liikkumisella ja terminaalin turvallisuudella perusteltu päätös on noussut otsikoihin ympäri maailman.
Matkustajien jättöalueen kyltissä pyydetään rajoittamaan halausten aikaa kolmeen minuuttiin.
– Käytä parkkipaikkaa hellempiä hyvästejä varten, kyltissä ohjeistetaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lentokentän toimitusjohtaja Daniel De Bono otti asiaan kantaa uusiseelantilaisen RNZ-radion haastattelussa.
De Bonon mukaan jo 20 sekunnin halaus on tarpeeksi rakkaushormoni oksitosiinin erittymiseksi. Itse asiassa Lontoon yliopiston tutkijoiden mukaan jo 5–10 sekuntia kestävällä halauksella on etunsa.
De Bono perustelee päätöstä myös sillä, että mitä nopeammin halaukset hoidetaan ja matkustajat pääsevät liikkeelle, sitä useampi ehtii halailemaan. Miehen mukaan lentokenttä yritti kuitenkin esittää asian kevyellä tavalla.
Lentokentän parkkipaikalle – jonne ahkerimmat halailijat ohjataan – saa pysäköidä 15 minuutiksi. De Bono myöntää, että lentokentän henkilökunta on nähnyt siellä tapahtuvan vuosien aikana "mielenkiintoisia asioita".
Lue myös: Yksi halaus pelasti Vaulan elämän: "Kumpikaan ei osannut sanoa mitään"
Tutkijat selvittivät: Näin pitkä halaus tuottaa eniten mielihyvää
Katso myös: Tästä halauksesta tuli hitti somessa
2:40
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: CNN