Maailmanlaajuisen tietotekniikkakatkoksen jälkimainingit alkoivat lauantaina laantua eri puolilla maailmaa, kun katkoksen vaikutuksia on saatu korjattua.
Lentoliikenne on asteittain palaillut normaaliksi eri puolilla Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa, sen jälkeen kun katkos pakotti perumaan lentoja ja ruuhkautti liikennettä.
Monilla lentokentillä henkilökunta joutui kirjaamaan matkustajat sisään manuaalisesti, mikä aiheutti kentillä pitkiä jonoja.
Yhdysvalloissa peruttiin perjantain aikana yli 3 000 lentoa ja yli 11 000 lentoa myöhästyi. Lisäriesaa aiheutui laajoista häiriöistä Yhdysvaltojen suurimman pankin, JP Morgan Chase -pankin automaattiverkostossa.
Haittoja koettiin myös Euroopassa, missä esimerkiksi Berliinin lentokenttä keskeytti kaiken liikenteen perjantaina. Lauantaina tilanne oli jo palaamassa ennalleen.
Suomessa Finavian hallinnoimat lentokentät toimivat katkoksesta huolimatta normaalisti.
Toimitusjohtaja pyyteli anteeksi
Ongelma sai alkunsa myöhään eilisiltana Suomen aikaa, kun tietoturvayhtiö CrowdStriken virheellinen viruspäivitys levisi Microsoftin Windowsia käyttäviin järjestelmiin.
CrowdStriken toimitusjohtaja George Kurtz pahoitteli yhtiön aiheuttamia ongelmia tv-kanava CNBC:n haastattelussa.
– Haluan henkilökohtaisesti pyytää anteeksi kaikilta organisaatioilta, ryhmiltä ja henkilöltä joihin tämä on vaikuttanut, Kurtz sanoi.
Yhtiö kertoi korjanneensa vian, mutta asiantuntijoiden arvio on, että kaikkien vikaantuneiden järjestelmien korjaaminen kestää vielä päiviä.
Kaikkien vaikutusten selvittäminen yhä kesken
Ongelman kaikkien vaikutusten selvittäminen oli tänään lauantaina vielä kesken. Britanniassa, Hollannissa ja Israelissa katko on saattanut vaikuttaa myös terveydenhoitopalveluihin.
Vaikutukset ovat näkyneet myös tiedotusvälineiden puolella ja paikoin myös verkkopankkien toiminnassa. Britanniassa tv-kanava Sky Newsin perjantain aamulähetys keskeytyi tietotekniikkahäiriön takia ja Australiassa yleisradioyhtiö ABC:llä oli suuria ongelmia.