Lentomatkustajat hämmästyivät naisen tempauksesta – henkilökunta laittoi pisteen erikoiselle toiminnalle

lentokonejooga
Lentomatkalla olleen naisen toiminta herätti mielenkiintoa muiden matkustajien keskuudessa. Shutterstock, Twitter
Julkaistu 02.09.2016 14:20

MTV LIFESTYLE

Istumiseen kyllästynyt nainen tarjosi kanssamatkustajilleen viihdykettä esittelemällä taiturimaisia joogaliikkeitä kesken lennon.  

Pitkän lennon aikana jokainen meistä tuntee halua venytellä jäykistyneitä jäseniään. Päälläseisonta lentokoneen penkillä menee kuitenkin ehkä hieman pitkälle.

Tämän sai kokea matkustaja Raad Mobrem, joka oli lentämässä kahden ja puolen tunnin matkaa Los Anglesista Meksikon puolelle. Matkan aikana hän havahtui outoon näkyyn, jonka hän kohtasi vilkaistessaan viereiselle penkkiriville. Eräs kanssamatkustaja ei ollut antanut ahtaan koneen hidastaa harrastustaan, vaan hän oli ryhtynyt joogamaan kesken lennon. 

Sai jatkaa harrastusta 20 minuutin ajan

Mies kertoo, että tavallisten niskan venytysliikkeiden jälkeen nainen oli noussut penkillä päälläseisontaan. Naisen taiturimaisista liikkeistä vaikuttunut mies kuvasi tapahtuman ja julkaisi videon Twitterissä.

– Se kerta, kun vieressäsi oleva henkilö alkaa tehdä joogaliikkeitä lentokoneessa, mies kirjoittaa paljon huomiota saaneessa päivityksessään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

– Se oli melko outoa, mutta samaan aikaan aika uskomatonta. Hän jatkoi noin 20 minuutin ajan, kunnes lentohenkilökunta pyysi häntä lopettamaan.

Mies lisää, että nainen oli todella taitava, sillä hän onnistui joogamaan ilman, että hän herätti toisella puolellaan nukkuvaa miestä.

Tämä nainen ei suinkaan ole ensimmäinen henkilö, joka on kuvattu joogaamassa lentokoneessa. Kuvapalvelu Instagramista löytyy hastagilla #yogaonplanes erilaisia taidonnäytteitä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Video: Haluatko oppia joogaamaan? Aloita aurinkotervehdyksellä!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lähde: Metro 

Tuoreimmat aiheesta

Mitä ihmettä?