Lentomatkustajien määrä suomalaisilla lentokentillä on tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla kasvanut jo 12,3 miljoonaan, kertoo Finavia. Kasvua viime vuoden vastaavasta ajasta on tullut lähes 12 prosenttia eli 1,3 miljoonaa matkustajaa.
Matkustajien lisäksi myös lentojen määrä on selvästi kasvussa: lentokoneita suhasi Suomeen yli 15 500, mikä on 8,3 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Suosituimmat lentokohteet ovat yhä Ruotsi ja Saksa.
Selvästi vilkkain lentokenttä Suomessa on vähemmän yllättävästi Helsinki-Vantaa, jonka kautta kulki alkuvuoden aikana 10,1 miljoonaa lentomatkustajaa.
– Odotamme, että Helsinki-Vantaan lentoaseman kasvu jatkuu ja ennustamme tälle vuodelle 21 miljoonan matkustajan rajan rikkoutumista, kertoo lentoasemasta vastaava johtaja Joni Sundelin tiedotteessa.
Toiseksi eniten matkustajia oli Oulussa, jota käytti 556 000 matkustajaa. Oulussa kansainvälisten matkustajien määrä kasvoi huimat 44 prosenttia 52 000 matkustajaan.
Viidestä vilkkaimmasta kentästä Oulu, Rovaniemi ja Kittilä sijaitsevat Pohjois-Suomessa, ja selvästi suurin osa niiden liikenteestä muodostuu kotimaan lennoista. Sen sijaan viidentenä tulevassa Turussa 70 prosenttia matkustajista on kansainvälisillä lennoilla.