Lentoyhtiö SAS:n lakkokaaos jatkuu Ruotsissa – vaikuttaa myös Suomen-lentoihin

SAS logo
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 14.06.2016 14:37

MTV UUTISET – STT – TT

Ruotsissa lentoyhtiö SAS:n yli viikonlopun jatkunut lakko on hidastanut jo noin 100 000:n matkantekoa.

Tänään lakko vaikutti noin 25 000 matkustajan lentoihin, sillä yhtiö on peruuttanut 240 lähtöä. Finavian mukaan peruutukset vaikuttavat myös useampaan lentoon Helsingin ja Tukholman välillä. Lentoyhtiö ei osaa sanoa, kuinka moni matkustajista on hakenut korvauksia peruutettujen lentojen takia. 

Lentäjäliiton ja työnantajan väliset yritykset löytää sopu kariutuivat eilen. SAS:n viestinnästä kerrottiin aamulla, että uutta ajankohtaa neuvotteluille ei ole sovittu. 

Lentäjät aloittivat lakon perjantaina. Syynä on kiista uudesta työehtosopimuksesta.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat