Leukemiaan sairastunut Marjo ei päässyt lääkäriin – sinnitteli kotona kovassa kuumeessa

Kaikki alkoi elokuussa 2010, kun Marjon pakarasta tyhjennettiin paise. Sen jälkeen hänelle nousi kouristuksenomainen kuume ja häntä oksetti.

Marjo soitteli kahden päivän ajan terveyskeskukseen ja yritti saada ajan lääkärille. Hoitajien mielestä vaiva ei ollut akuutti, ja he sanoivat sen olevan tavallinen vatsainfluenssa.

– Sinnittelin kotona. Kuume vaihteli 37 ja 39 asteen välillä, ja minulla oli kouristuksia, Marjo kuvailee.

Kolmantena päivänä hän sai vihdoin lääkäriajan. Lääkäri paineli Marjon mahaa, ja tämä alkoi heti oksentaa. Verikokeet paljastivat, että tulehdusarvot olivat 160.

Päivystyksestä Marjo sai lähetteen sairaalan ensiapuun. Hänelle tehtiin tutkimuksia, mutta ei saatu diagnoosia. Kuumehorkassa tärisevä Marjo lähetettiin antibiootit kourassa kotiin.

Ambulanssilla ensiapuun

– Kotona aloin oksentaa enemmän. Oksensin koko perjantain ja lauantain välisen yön. Aamulla olin tosi väsynyt, Marjo kertoo.

Marjo lähti päivystykseen. Siellä oltiin vastahakoisia ottamaan hänet sisään, koska hänen oli määrä tulla vasta maanantaina lisätutkimuksiin. Ja hän oli saanut antibiootteja.

– Olin väsynyt ja kiukkuinen ja sanoin, että minun on pakko päästä nyt, Marjo sanoo.

Itsepintaisuus tuotti tulosta. Puolen tunnin päästä selvisi, että Marjon tulehdusarvot olivat nousseet lähes 300:aan, ja hänet kiidätettiin ambulanssilla ensiapuun.

Testeissä ei selvinnyt, mikä Marjoa vaivaa. Hän sai kuitenkin lääkitystä, joka paransi vointia. Kun lääkäri tuli tapaamaan Marjoa, hän sulki verhot ja näytti järkyttyneeltä.

– Hän sanoi: "Olen vuoden ollut täällä töissä, enkä ikinä ole nähnyt näin korkeita veriarvoja. Jotain on pahasti pielessä.", Marjo muistelee.

"Kuolenko mä"

Lauantaina Marjo joutui siis osastolle. Sunnuntaina hänelle tehtiin lisää verikokeita.

– Viimein otettiin luuydinnäyte. Lääkäri sanoi, että sieltä selviää kaikki, Marjo sanoo.

Maanantaiaamuna lääkäri vahvisti sen, mitä muutamat sukulaiset olivat aavistelleet. Marjolla oli akuuttinen myelooinen leukemia, ja hoidot alkaisivat seuraavana päivänä.

– Ensimmäinen ajatus oli, että kuolenko minä, Marjo muistaa.

Lääkäri kielsi miettimästä moisia. Nykyisillä hoitomenetelmillä leukemia pystytään lähes kaikissa tapauksissa parantamaan. Jos Marjon tila olisi jatkunut hoitamatta vielä kuukauden, tauti olisi saattanut viedä hengen.

Vaikeinta oli ilmoittaa tuloksista läheisille. Marjon vanhemmat ottivat asian raskaasti.

– Rupesin stressaamaan heidän jaksamisestaan. Pyysin ylilääkäriä puhumaan vanhemmilleni taudin hoidosta, Marjo kertoo.

Elämää sairaalassa

Marjo jäi useiksi viikoiksi sairaalaan saamaan stytostaattihoitoa. Hoidon myötä vastustuskyky laski, joten vain terveet tuttavat pääsivät katsomaan häntä. Mies kävi hänen luonaan joka päivä. Rankinta Marjolle oli olla erossa pojastaan.

– Poika pääsi katsomaan minua vain kaksi kertaa koko aikana. Hänellä oli koko ajan flunssa ja korvatulehduskierre, Marjo harmittelee.

Kaksi viikkoa stytostaattihoidon alkamisesta Marjolta alkoi lähteä hiuksia, ja hän ajoi ne kokonaan pois.

– Kaverit olivat ihania ja keräsivät kolehdin, jotta sain sellaisen peruukin kuin halusin, Marjo kiittelee.

Jouluun mennessä syöpäsolut olivat alkaneet poistua, ja Marjo pääsi reiluksi kuukaudeksi kotiin. Helmikuussa 2011 alkoi viimeinen sairaalakausi, jolloin hänelle annettiin stytostaattihoitoa, sädehoitoa sekä tehtiin kantasolusiirto.

Marjolla oli vaihtelevasti pahoinvointia, eikä hän pystynyt syömään sairaalan ruokia. Vain jäätelö ja jogurtti maistuivat. Sädehoidosta tuli kovat päänsäryt, ja ilmeisesti esihoitolääke aiheutti allergisen reaktion.

– Huulet turposivat. Minun piti imeä viiliä pillin kautta, Marjo sanoo.

"Luuydinnäyte on täydellinen"

Tämän vuoden Marjo saa aloittaa terveen paperein.

– Lääkäri sanoi, että luuydinnäyte on täydellinen, Marjo iloitsee.

Marjo on opetellut elämään tavallista arkea kotona ja syömään uudestaan. Syöpähoitojen aikana hän ei saanut infektioriskin takia syödä mitään raakaa, eikä uida muussa kuin luonnonvedessä. Hiukset ovat kasvaneet takaisin, kiharana.

Vieläkin Marjo ihmettelee, miksi hoitoon pääseminen oli niin vaikeaa. Osaston hoitajatkin olivat sitä mieltä, että hänet olisi pitänyt ottaa tulehdusarvojen perusteella heti sisään.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat:Colourbox.com

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.