Mercedes-tähti Lewis Hamiltonin ja Ferrarin Charles Leclercin suoritukset formula ykkösten Yhdysvaltain gp:ssä on hylätty. Heidän autonsa eivät läpäisseet kilpailun jälkeistä tarkastusta.
Entinen maailmanmestari Hamilton oli tullut Texasin Austinissa toiseksi maailmanmestaruutensa tällä kaudella jo varmistaneen Max Verstappenin jälkeen. Leclerc oli puolestaan yltänyt kuudennelle sijalle.
Kumpainenkin tulos kuitenkin hylättiin sen jälkeen kun heidän autojensa pohjalankuista löytyi liiallista kulumaa.
Formula ykkösten verkkosivujen mukaan tallit lähettivät edustajansa keskustelemaan tuomarien kanssa. Edustajat olivat perustelleet kuluman luultavasti johtuneen kuoppaisen radan ja sprinttikisan aikataulun yhdistelmästä. Heidän mukaansa auton asentamiseen ja tarkastukseen käytettävissä ollut aika oli ollut kortilla.
– Kilpailijalla on velvollisuus varmistaa, että auto on sääntöjen mukainen koko kilpailun ajan, tuomarit kuitenkin sanoivat.
Hamiltonin epäonnesta hyötyvät erityisesti McLarenin Lando Norris ja Ferrarin Carlos Sainz, jotka nousevat toiseksi ja kolmanneksi.
Alfa Romeon Valtteri Bottas jäi MM-pisteiltä, mutta hän nousi kaksi sijaa 12:nneksi sen jälkeen kun Hamiltonin ja Leclercin suoritukset hylättiin.
Viidenkympin kerhon viides kuljettaja
Red Bullin Max Verstappenille voitto oli jo 15:s tällä kaudella, ja kisoja on ajettu nyt 18. Viisitoista voittoa sivuaa Verstappenin viime kaudella tekemää F1:n yhden kauden ennätystä.
Verstappen ylsi myös merkittävään merkkipaaluun, sillä voitto on hänelle F1-uran 50:s. Hän on viidenkympin kerhon viides kuljettaja. Aiemmin moiseen mahtilukuun ovat yltäneet Lewis Hamilton (103 voittoa), Michael Schumacher (91), Sebastian Vettel (53) ja Alain Prost (51).
Vasta kuudennesta lähtöruudusta startannut ja kisan puolivälissä kärkeen noussut Verstappen oli tyytyväinen sekä uudesta voitosta että viidenkympin rajapyykkiin yltämisestä, mutta ykkössija ei tullut aivan pulmitta.
– Koko kisan ajan oli vaikeuksia jarrujen kanssa. En saanut samaa tunnetta kuin eilen (sprinttikisassa), ja se teki kisastani rankemman, Verstappen totesi ratahaastattelussa.
– Viisikymmentä voittoa on uskomaton juttu, ja olen ylpeä saavutettuani sen täällä. Nyt vain haetaan lisää.
Voitto oli Verstappenille jo kolmas peräkkäinen.