Suomella on vuodenvaihteen nuorten jääkiekon MM-kotikisoissa rehellisesti sanottuna kaikkien aikojen joukkue. Hypetys on jo alkanut, eikä ihan syyttä.
Joukkue on täysin poikkeuksellinen. Pohjois-Amerikan avut ovat aivan ikäluokkansa terävintä kärkeä, etunenässä Mikko Rantanen, Kasperi Kapanen, Olli Juolevi ja Vili Saarijärvi. Lisäksi mukana ovat Liigassakin jo huimia otteita esittäneet Patrik Laine, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi, Urho Vaakanainen ja Joni Tuulola sekä toki JYP:issä loistavasti pelannut maalivahti Veini Vehviläinen.
Jalosella positiivinen ongelma
Päävalmentaja Jukka Jalosella on positiivinen runsauden pula; tulee olemaan erittäin hankala tehtävä karsia leiriryhmästä osa pois.
Minkään muun lajin nuorten MM-kilpailut eivät herätä suomalaisissa samanlaista latausta kuin jääkiekon. On helppo ennustaa, että katsomot tulevat olemaan täynnä Suomen otteluissa. Myös mediaseuranta on taatusti sitä luokkaa, että heikkopäisimpiä saattaa alkaa hirvittää. Hypetys menee takuulla yli, kyse on siitä, kuinka nämä nuorukaiset pystyvät valmennusjohdon avulla sen käsittelemään. Jukka Jalonen jos kuka osaa johtaa myös tätä orkesteria.
Mediahype on osattava käsitellä
Aina kun Suomessa nousee esille yksikin nuori kansainvälisen tason lahjakkuus lajissa kuin lajissa, alkaa valtava median mylleröinti. Kestävyysjuoksija Alisa Vainio on tästä erinomainen esimerkki. Moni – minäkin – on ollut huolissaan, kuinka nuori nainen kestää julkisuuden ja sen mukanaan tuoman paineen. Aika harva on kuitenkaan huolissaan, kuinka nämä samanikäiset jääkiekkoilijat kestävät saman prässin.
Todennäköisesti paremmin, jo osin siksi, että monelle heistä media ja julkisuus on ollut arkipäivää jokusen vuoden. Tuskin moni Suomen raskaan kaluston pelaajista hätkähtää suuntaan tai toiseen, vaikka kuinka ennalta hehkutettaisiin. Näitä poikia on jo uitettu jäävedessä.
Eivät kotikisat silti koskaan helppo paikka ole. Paikalla on ystäviä, tuttuja, sukulaisia ja kylänmiehiä. Heidän läsnäolonsa voi olla voimavara tai paine, riippuen asian käsittelystä. Uskon vahvasti, että Jalonen esikuntineen pystyy ohjeistamaan pelaajansa tässä suhteessa tismalleen oikein.
Eläviä todisteita pelaajatuotannon tasosta
Suomi voitti nuorten mestaruuden viimeksi toissa vuonna Malmössä. Sitä edellinen mestaruus tuli kotikisoissa Helsingissä 1998. Moni taho on ollut sitä mieltä, että suomalainen koneisto ei tuota enää kansainvälisen tason huippupelaajia samalla tavalla kuin ennen. Tai tuottaa, mutta enimmäkseen peruspakkeja ja kolmos- neloskentän roolirouhijoita. Vaikka Suomi karahti vuosi sitten Kanadassa jo puolivälieriin, on vuoden 2014 mestaruus sekä jo pelkästään tämän vuoden joukkueen rosteri vahva todiste päinvastaisesta. Niin ovat myös herrat Aleksander Barkov, Rasmus Ristolainen, Teuvo Teräväinen, Mikael Granlund, Joonas Donskoi ja Olli Määttä. He ovat kaikki vielä nuoria miehiä ja huippu-urheilijan uransa alkutaipaleella; silti jokaisella heistä on jo iso rooli NHL-joukkuessaan sekä poikkeuksellisia kykyjä, jotka ovat kaukana mistään roolirouhimisesta. Ja ison otoksen juuri samankaltaisia pelaajia näemme nyt nuorten MM-joukkueessa. Ehkä pelaajatuotantomme ei sittenkään ole kovin kehnossa hapessa…
Saa hehkuttaa.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä