Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-turnaus on alkanut Suomelta vaihtelevasti. Ensin pelattiin loisto-ottelu USA:n kanssa, sitten kävi kylmät ennalta heikompaa Slovakiaa vastaan ja Kanadakin otti kaikki pisteet Suomelta.
Mielenkiintoista heilahtelua kyllä nämä esitykset, mutta sellaista se on näissä nuorten kisoissa tahtonut olla. Ensin Suomi pelasi loistavasti USA:ta vastaan, sitten tuli täydellinen kyykkypeli Slovakian kanssa ja Kanadaa vastaan peli oli jälleen ajoittain mainiota. Valitettavasti vain pisteitä on kolmen ottelun jälkeen kasassa vain yksi ja tehtyjä maaleja kolme. Sellaisella maalimäärällä ei juuri otteluita voiteta. Suomen onneksi pelijärjestelmä on sellainen, että molemmista viiden joukkueen lohkoista menee neljä puolivälieriin. Suomella on yhä Saksa-voitolla mahdollisuus olla lohkon nelonen, mikä tarkoittaisi sitä, että vastaan tulisi puolivälierässä Ruotsi. Ja sen jälkeen kaikki onkin taas auki, vaikka Ruotsi onkin ennakkoon ajatellen pahuksen kova nippu. Yksittäisissä peleissä kaikki on mahdollista. Niin kuin on sekin, että Saksa kyykyttää meikäläisiä ensi yönä ja pojilla alkaa katkera kotimatka.
Ankaraa kritiikkiä
Kun otetaan huomioon, että kyse on juniorien turnauksesta, on kritiikki eräitä suomalaispelaajia kohtaan ollut mielestäni jo hiukan kohtuutontakin. Suurimmaksi syntisäkiksi on valittu KalPa-pelaaja Kasperi Kapanen. Ilman muuta Pittsburghin ensimmäisen kierroksen varaukselta odotettiin paljon enemmän, mitä toistaiseksi on nähty, mutta siitä huolimatta arvostelu on ollut ankaraa. Varsinkin kun kyse on 18-vuotiaasta miehenalusta. Välillä tuntuu siltä, että Suomen tappioiden syy on ollut lähes kokonaan Kapasessa. Mutta ei hän ole ollut ainoa, joka ei ole saanut riittävästi itsestään irti ja ennen kaikkea tekopaikoista kiekkoa maaliin. Ja tietysti voidaan miettiä aina sitäkin, kertooko kolme tehtyä maalia kolmessa ottelussa enemmän Suomen pelaajista vai käytetystä taktiikasta. Oma kiekkoymmärrykseni ei riitä taktiseen analyysiin, mutta yleisellä tasolla on omituista, että kritiikki on kohdistettu yksittäisiin pelaajiin, ei valmennusjohtoon. He siellä kuitenkin päättävät, kuinka joukkue pyrkii pelaamaan. Kollega Petteri Sihvonen pohtikin omassa kirjoituksessaan, että onko kukaan edes miettinyt, voiko Kasperi Kapanen mitenkään pystyä pelaamaan hyvin, kun Nuorten Leijonien pelikirja on, mitä on?
Liian iso pelikenttä
En tarkoita sitä, etteikö nuoriakin urheilijoita voisi vahvoin perusteluin kritisoida, mutta kohtuuttomuuksiin ei pitäisi mennä. Aikuiset ovat eri asia. Toki on jääkiekon itsensä vika, että touhu menee liian aikaisin liian ryppyotsaiseksi. Mestaruuksista pelataan jo pienestä pitäen ja juniorimaajoukkueita edustetaan NHL:n kiilto silmässä. Varaustilaisuuksissa 17-vuotiaita poikasia varataan, samalla luodaan valtavia paineita ja odotuksia. Tilaisuudesta on tehty vielä NHL:ssä kaiken lisäksi valtaisa spektaakkeli, joka saa hirvittävän suuren määrän mediahuomiota. Tule varatuksi aikaisin, niin sinua seurataan seuraavat vuodet isolla suurennuslasilla. Se ei ole kaikille helppo paikka henkisesti. Toki vastapainoksi on niinkin, että paineet ja odotukset on vain kestettävä ja käsiteltävä, jos huippu-urheilijaksi haluaa. Ja varmasti se, että tämä nuorten MM-turnaus pelataan Kanadassa ja vieläpä legendaarisissa kiekkokaupungeissa Montrealissa ja Torontossa, aiheuttaa monille entistä enemmän ylimääräistä tärinää; juuri täällä istuvat katsomossa kaikki ne, joille pitäisi pystyä näyttämään omaa parasta osaamistaan tiukimmassa mahdollisimmassa paikassa. Ei ihme, että osa pelaajista menee kipsiin.
Saksan maaliero kolmen pelatun ottelun jälkeen on 2-15. Suomi on tehnyt yhden maalin enemmän. Nyt on pakkovoiton paikka, eikä tuota termiä voi enää vältellä. Vain voitto kelpaa ja parasta olisi, jos taululle saataisiin kunnon hämäläislukemat. Joukkueen kärkipelaajat kaipaavat onnistumisia todella kipeästi. Jos niitä ensi yönä tulee, nousee itseluottamus samassa suhteessa. Kivikovaa Ruotsia vastaan sitä todellakin tarvitaan.