Li Andersson avoimena työnsä paineista: ”Välillä huomaan, että purskahdan kohta itkuun”

Li Andersson kesäkuu 2018
Julkaistu 28.02.2019 17:01
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vieraillaan Li Anderssonin luona.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on kutsunut Maria Veitolan luokseen Turkuun. 31-vuotias Andersson kertoo, että suuresta työmäärästä huolimatta hän ei ole koskaan palanut loppuun. Toisinaan hän huomaa työn rasituksen kasvavan hetkellisesti liian suureksi.

– Kyllähän minullekin tulee välillä sellaisia, että huomaan, että purskahdan kohta itkuun töissä.

LUE MYÖS: Li Andersson muistelee uhkaavaa tilannetta: ”Se oli tosi traumaattinen kokemus”

Andersson kertoo yrittävänsä hyväksyä sen, ettei aina voi onnistua täydellisesti.

– Pitää oppia elämään sen kanssa, että välillä tekee duunissa vähemmän hyvin kuin olisi voinut.

Anderssonin mukaan kansanedustajana toimiminen rajoittaa yksityiselämää. Hän ei voi esimerkiksi juhlia vapaa-ajalla huolettomasti.

– On koko ajan mielessä, että kaikki mitä teen, vaikuttaa puolueeseen. Edustan aina puoluetta ja olen aina kansanedustaja.

Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla ja mtv.fissä torstaisin klo 21. Jaksot katsottavissa ennakkoon C Moressa.

Tuoreimmat aiheesta

Yökylässä Maria Veitola