Sote-ottelussa on vielä monta erää jäljellä. Koska hallitus vastineellaan teki mahdollisimman pieniä muutoksia esitykseen, on perustuslakivaliokunnassa luvassa toinen jännä käsittely.
Keskustelu uudistuksen epäkohdista tulee jatkumaan, ja nykyesityksen parlamentaarinen tuki on jo kaventunut vain yhden äänen varaan.
Keskusteluissa toistuu edelleen virheellinen väite siitä, että soten kriitikoilla ei olisi toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa hallituksen esitykselle. Siksi esittelen tässä mallin, joka toisin kuin hallituksen esitys, toteuttaa kaikki uudistukselle asetetut tavoitteet.
1. Toteutetaan integraatio siirtämällä palveluiden järjestämis- ja tuottamisvastuu samalle taholle
Yksi asia mistä sotessa vallitsee laaja yhteisymmärrys kaikkien kesken on, että “leveämpiä hartioita” tarvitaan.
Pienempien kuntien taloudelliset mahdollisuudet vastata perustason sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista heikkenevät sitä myötä kuin väestö ikääntyy ja kaupungistuminen edelleen jatkuu.
Isoissa kaupungeissa palveluiden tuotantovastuun jako kaupunkien ja sairaanhoitopiirien välillä aiheuttaa osaoptimointia ja palveluketjujen katkonaisuutta, joka näkyy terveyskeskusten jatkuvana aliresurssointina.
Näitä ongelmia on monin paikoin Suomessa jo ratkottu kuntayhtymien kautta, jotka joko vastaavat useiden kuntien peruspalveluista tai Eksoten ja Kainuun soten tapauksissa niin erikoissairaanhoidosta kuin perustason sosiaali- ja terveydenhuollosta.
Näissä organisaatioissa on onnistuttu hillitsemään kustannuksia varsin tehokkaasti, kun koko palveluketju ja sen resurssit ovat saman organisaation hallinnassa.
Siksi on monimutkaiseen monituottajamalliin siirtymisen sijasta on järkevää siirtää vastuu koko palveluketjusta yhdelle aidosti itsehallinnolliselle taholle, olkoon tämä nimeltään sitten maakunta, aluekunta tai sote-alue.
Aito itsehallinto edellyttää suoria vaaleja sekä verotusoikeutta.
Tällainen rakenne mahdollistaa esimerkiksi mielenterveysosaamisen jalkauttamisen terveyskeskuksiin ja palvelupolkujen rakentamisen vastaamaan ihmisten tarpeita.
Se pitäisi myös sosiaali- ja terveydenhuollon julkisen vallan – eli maksajan – hallinnassa ja ohjauksessa. Julkista palvelutuotantoa täydentämään on tässäkin rakenteessa mahdollista hankkia täydentäviä palveluita yksityisiltä yrityksiltä, säätiöiltä ja yhdistyksiltä.
Tämä muutos toteuttaa uudistukselle asetetun tavoitteen integraatiosta sekä kustannussäästöistä.
2. Nopeutetaan hoitoonpääsyä perusterveydenhuollon hoitotakuulla
Yksi suomalaisen eriarvoisuuden ulottuvuus on hoidon pääsyn epätasa-arvo.
Kiteyttäen voisi sanoa, että parhaiten hoitoon pääsevät työterveyden piirissä olevat, ja heikoiten julkisten palveluiden piirissä olevat. Myös asiakasmaksut painottuvat alimpiin tulokymmenyksiin.
Valinnanvapausjärjestelmä ei muuta olemassa olevia hoitotakuusäädöksiä, mutta tuo merkittävän määrän uusia henkilöitä verorahoitteisten palveluiden piiriin.
Tämä johtuu siitä, että kapitaatiokorvaus jatkossa maksettaisiin jokaisesta suomalaisen sosiaaliturvan piirissä olevasta, sekä siitä, että omavastuut julkisella ja yksityisellä puolella perustasolla harmonisoitaisiin.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kustannukset nousevat merkittävästi nykyisestä, ja että tämä lisäraha käytetään aikaisemmin työterveyspalveluita tai oman laskuunsa yksityisiä palveluita käyttäneisiin, eikä suinkaan jo valmiiksi joidenkin julkisten terveyskeskusten pitkissä jonossa kituuttaviin.
Mikäli tavoite on nopeuttaa hoitoon pääsyä sitä eniten tarvitseville mahdollisimman kustannustehokkaasti, on helpompaa ja halvempaa lyhentää kiireettömän hoidon hoitotakuu korkeintaan viikkoon ja poistaa terveyskeskusmaksut koko maasta.
Pienituloisille suomalaisille annettaisiin toisin sanoen palvelulupaus siitä, että kiireettömissä tapauksissa pitää päästä maksutta lääkärille korkeintaan viikossa.
Kustannusarvio tästä uudistuksesta on noin 370 miljoonaa. Se on paljon, mutta huomattavan paljon vähemmän kuin valinnanvapausjärjestelmän arvioitu kustannus. Tämä myös toteuttaa uudistukselle asetetun tavoitteen terveyserojen kaventamisesta.
3. Vahvistetaan ihmisten itsemääräämisoikeutta ja valinnan mahdollisuuksia
Nimestään huolimatta valinnanvapausesitys ei tuo mukanaan uusia valinnan mahdollisuuksia ihmisille.
Suomalaisilla on jo nyt mahdollisuus valita terveyskeskusyksikkönsä, sekä hoidon tarkoituksenmukainen järjestäminen, eli mahdollisuuksien puitteissa myös hoitava ammattilainen.
Käytännössä esimerkiksi mahdollisuus saada aika omalle lääkärille ei aina toteudu. Sosiaalihuollon puolella ihmisten itsemääräämisoikeus on myös lain tasolla heikompi, mikä näkyy ikävällä tavalla esimerkiksi vammaisten asumispalveluiden kilpailutuksissa.
Ihmisten itsemääräämisoikeutta ja valinnanmahdollisuuksia voidaan lisätä myös sote-rakenteessa joka pääsääntöisesti perustuu julkiseen palvelutuotantoon.
Henkilökohtainen budjetti voidaan ottaa käyttöön myös ilman palveluiden laajaa kaupallistamista, ja ihmisten oikeus valita oma asumisyksikkönsä voidaan turvata laissa.
Asiakasmaksujen ja omavastuiden alentaminen on keskeinen tavoite myös ihmisten todellisen valinnanvapauden lisäämiseksi.
Suomessa asiakasmaksujen osuus sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta on Pohjoismaiden korkein, ja pitkälti yli 300 000 maksua päätyy vuosittain ulosottoon.
Nämä esitykset toteuttaisivat tavoitteen ihmisten itsemääräämisoikeuden ja valinnan mahdollisuuksien lisäämisestä.
Yhdessä nämä kolme esitystä toteuttavat kaikkien allekirjoittamat yhteiset sote-tavoitteet edullisemmin kuin hallituksen malli. Ainoat, jotka eivät voita ovat ilman verorahoja jäävät pääomasijoittajien omistamat suuret terveyskonsernit.