Liettuan ulkoministeri: Kaliningradin ohjuksilla Venäjä lisää painetta länttä kohtaan

Venäjä on hylännyt suunnitelman sijoittaa Iskander-ohjuksia  Kaliningradiin, kertoo sotilaslähde Interfaxin mukaan. Syynä on  Yhdysvaltain päätös luopua aiemmasta ohjuskilpisuunnitelmasta  Euroopassa.
Iskanderit kantavat jopa 700 kilometrin päähän. Näin ne yltäisivät Baltian maihin, Puolaan ja aina Berliiniin asti.EPA/MTV3
Julkaistu 08.10.2016 13:00

MTV UUTISET - STT -BNS

Liettuan ulkoministeri Linas Linkevicius on vahvistanut, että Venäjä lähettää Iskander-ohjuksia Kaliningradiin.

Ministerin mukaan ohjusten siirto liittyy alueella järjestettävään harjoitteluun. 

Linkevicius arvioi, että Venäjä pyrkii näin lisäämään painetta länttä kohtaan saadakseen myönnytyksiä Syyriasta ja Ukrainasta käytävissä neuvotteluissa. 

Ministerin mukaan Liettuan hallitus on tietoinen, että Venäjä järjestää harjoituksia ja koulutuksia eri puolilla Venäjää, myös Kaliningradissa. 

Linkevicius sanoo, että Iskanderit kantavat jopa 700 kilometrin päähän. Näin ne yltäisivät Baltian maihin, Puolaan ja aina Berliiniin asti.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat