Pohjoisessa jatkuvat komeat talvisäät, Etelä-Suomessa on toisin.
Suomi jakautuu sään osalta kahtia, kertoo meteorologi Liisa Rintaniemi.
– Pohjoisessa komea talvisää jatkuu pitkälle, mutta meillä etelässä on toisin, hän toteaa.
Lue myös: Tältä näyttää laskiaisviikonlopun sää – ensi viikolla lämpenee
Leutoa etelässä, sateita lännessä
Laskiaissunnuntai on etelän osalta leuto. Lumipeite vahvistui yöllä maan keskiosassa, mutta tämän päivän osalta lämpöasteet sitä jo sulattelevat.
– Länsirannikolla näkyy seuraava sadealue, joka on paraikaa leviämässä Vaasan ja Raahen seudulle ja Länsi-Lappiinkin on tiedossa sateita.
Pohjoisessa saadaan lunta, kun taas etelässä sade tulee enimmäkseen vetenä tai räntänä. Sade liikkuu melko nopeasti maan keskiosan yli itään iltapäivän kuluessa.
– Lännessä ehtii siis iltapäivällä tulla jo aurinko esiin ja lämpötila lähtee nopeasti kohoamaan sateiden jälkipuoliskolla, Rintaniemi kertoo.
– Etelämpänä pilvilautta näyttää aika sitkaalta, mutta plussan puolella ollaan lähes yötä päivää.
Lue myös: Pekka Pouta: Vetinen talvi uhkaa tuoda inhottavan ilmiön kesään
Suomi matalapaineiden reitillä
Pohjoisessa lumisateiden mahdollisuus kasvaa lännestä alkaen ja iltaan mennessä sateet ovat Suomen itäpuolella.
Suomi on nyt vilkkaalla matalapaineiden reitillä, joten seuraavat sateet saapuvat maanantaina. Alkuviikon sateiden ajoitus ratkaisee, missä tulee olemaan aurinkoista.
– Jos aurinko paistaa päivällä, maaliskuun aurinko lämmittää jo mukavasti.
Tiistaina ehkä alkuvuoden lämpimin päivä
Tällä hetkellä näyttää siltä, että maanantaina aurinkoisinta on läntisimmässä Suomessa ja lämpötila voi siellä kohota viiden asteen yläpuolelle.
Uusia hajanaisia sateita voi tulla tiistaina ja silloin saatetaan ohimenevästi saada luntakin.
Rintaniemi kertoo kuitenkin, että jos tiistaista tulee niin aurinkoinen kuin ennustetaan, saattaa siitä tulla jopa kevään toistaiseksi lämpimin päivä. Lämpötila voi nousta reilusti yli viiden asteen.
Kahtiajako jatkuu
Lähetyksen lopussa vilkaistiin animaation avulla loppuviikon säätä. Siellä näkyy edelleen sään kahtiajakoisuus: Pohjoisessa on pakkasta ja eteläisessä Suomessa saadaan sadetta vaihtelevissa olomuodoissa ja lämpöasteetkin vaihtelevat.
Rintaniemi kertoo, että kaikkein keväisin ilma vaanii silloin ihan Suomen eteläpuolella, mutta vielä ei tiedetä, mennäänkö viikon päästä lämpimämpään vai kylmempään suuntaan.