Seksittömissä parisuhteissa eläneet kertovat, kuinka saivat palautettua seksielämänsä takaisin raiteilleen.
Moni kuukausia tai pahimmillaan vuosia seksittömässä liitossa vasten tahtoaan kituuttanut pohtii taatusti yhtenä ratkaisuna jo eroakin. Huffington Postin haastattelema seksiterapeutti Shannon Chavez kuitenkin vakuuttaa, ettei ero ole ainoa ratkaisu.
Chavezin mukaan seksittömän liiton voi kuitenkin pelastaa vain, jos kumpikin osapuoli on valmis muuttumaan.
– Kumppanilla, jolla on korkeampi libido, pitäisi olla positiivinen asenne ja hänen tulisi olla kärsivällinen. Älä ota sitä, mitä kumppanisi kokee, henkilökohtaisesti. Ole avoin kuuntelemaan, mitä kumppanisi sanoo, reagoimatta siihen negatiivisesti. Osoita empatiaa, ja ole ymmärtäväinen ensimmäisenä askeleena kohti huolenaiheeseen tarttumista, seksiterapeutti ohjeistaa.
Myös sen kumppanin, jonka halut eivät ole niin kovat, tulisi osoittaa empatiaa. Lisäksi hänen pitäisi Chavezin mukaan kokeilla uusia aktiviteetteja, jotka keskittyvät sekä kumppanien väliseen yhteyteen että nautintoon.
LUE MYÖS: "Ei tänään, kulta" – voiko puolison torjuminen tehdä hallaa parisuhteelle? Asiantuntija vinkkaa halujasi lisäävästä kikasta
Huffington Post keräsi seksielämäänsä piristäneiden tarinoita. Parit kertovat, kuinka he onnistuivat puhaltamaan seksittömään liittoon jälleen kipinää.
Seksin oppitunnit
Sexual Soulmates: The 6 Essentials for Connected Sex -kirjan kirjoittanut Susan Bratton kertoo menneensä aikoinaan aviomiehensä kanssa seksikouluttajien pakeille opettelemaan, kuinka seksiä harrastetaan.
– Kävi ilmi, että kuten kukaan muukaan maailmassa ei saa koulutusta seksiin, emme mekään oikeastaan tienneet tarpeeksi tekniikoita. On paljon syitä, joiden vuoksi ihmiset pidättäytyvät harrastamasta hyvää seksiä. Meidän piti oppia, että pariskunnat, jotka leikkivät yhdessä, pysyvät yhdessä, erityisesti makuuhuoneessa. Opimme myös uusia tekniikoita, joita emme saaneet pornosta, vaan opettajilta, jotka tiesivät, mitä tekivät, Bratton kertoo.
LUE MYÖS: Nainen, ethän usko tähän "vaaralliseen" seksimyyttiin? Asiantuntija muistuttaa tärkeästä asiasta: "Usko minua..."
Haluttomamman osapuolen fantasiat
Neil-niminen mies puolestaan kertoo vaimonsa olevan ujo ja alistuva seksin suhteen. Vaimo on hetero, mutta myöntänyt miehelleen fantasioivansa muista naisista. Kolmatta pyörää pariskunta ei ole kuitenkaan sänkyyn tuonut vaimon mustasukkaisuuden vuoksi.
– Sen sijaan toteutimme fantasiaa seksin aikana kuvittelemalla kolmannen henkilön sänkyyn. Vaimoni kertoi minulle, mitä sain ja mitä en saanut tehdä toisen naisen kanssa. Se vaikutti antavan hänelle hienoisesti dominoivan tunteen sängyssä pomottelemisesta, Neil kertoo.
Tämä sai miehen etsimään netistä sellaista pornoa, joka vastasi vaimon kuvailemia toiveita. Neil löysikin etsimänsä ja vaimon uteliaisuus pornoa kohtaan heräsi.
– Se on erilaista kuin se porno, jota olen aina katsonut, ja yhdessä huomasimme pitävämme sellaisista, joissa on jonkinlainen juoni ja jotka päättyvät hyvään kohtaukseen. Kutsumme sitä leffaillaksi, ja nyt hänellä on tapa pyytää pornoa, kun hän haluaa katsoa sitä. Aiemmin hän oli liian ujo tai hänestä tuntui oudolta pyytää sitä.
LUE MYÖS: Helppo kikka saa suositun seksiasennon tuntumaan entistä paremmalta – mullistaa kummankin nautinnon!
Seksuaalisista tarpeista puhuminen suoremmin
Matt ei osaa suoralta käsin sanoa yhtä asiaa, joka olisi tuonut hänet vaimoineen takaisin aktiivisen seksielämän pariin. Muutos kuitenkin perustui uudenlaiseen kommunikaatioon.
– Jos emme ole harrastaneet vähään aikaan seksiä, voin vain sanoa, että "harrastetaan seksiä tänä iltana". Se ei aiemmin toiminut, mutta nyt toimii, mies kertoo.
Suurin tekijä, joka johti kommunikaation helpottamiseen oli se, että Matt oppi puhumaan tarpeistaan. Hän kertoo, että seksin puutteesta riutuvalla miehellä on parisuhteessa rankkaa, koska voi tuntua siltä, ettei seksittömyydestä saa olla pahoillaan.
– Kun lopetin siitä vaikenemisen ja lakkasin esittämästä, etten ollut loukkaantunut, hän alkoi ottaa ongelman vakavasti, ja meidän oli mahdollistaa kehittää työkaluja, joita tarvitsimme asioiden parantamiseksi.
LUE MYÖS: Seksiasiantuntija kertoo, miksi nainen ei enää halua harrastaa seksiä – syy ei ole se, mitä luulet: "Varoitusmerkki siitä, että jonkin pitää muuttua"
Ymmärrys siitä, kuinka tärkeää seksi toiselle on
– Näin matalamman libidon omaavana puolisona ratkaisevin tekijä oli oli oppia ymmärtämään, kuinka elintärkeää seksi parisuhteessamme oli hänelle, kertoo Christina.
Christina kuvitteli, miltä hänestä tuntuisi, jos hänen miehensä lakkaisi keskustelemasta hänen kanssaan tai lakkaisi kuuntelemasta silloin, kun vaimolla olisi tarve tulla kuulluksi ja lohdutetuksi. Hän kuvitteli miehen lakkaavan ottamasta katsekontaktia ja reagoimasta odottaen vain, että vaimo saisi asiansa sanottua – samalla tavalla kuin Christina itse oli käyttäytynyt seksin ajan kuukausia, näkemättä lainkaan vaivaa.
LUE MYÖS: Harvemmin mahtavaa seksiä vai useammin tavallista ja tylsää? Näin petipuuhia kannattaa asiantuntijoiden mukaan harrastaa
Christina ymmärsi, että olisi itse suunniltaan eikä tuntisi oloaan rakastetuksi.
– Kun todella käsitin, että seksi oli hänelle yhtä tärkeää kuin verbaalinen vuorovaikutus minulle, saatoin alkaa käyttää aikaa ja vaivaa rakastaakseni häntä niin kuin hän tarvitsi.
Myös miehen piti tehdä töitä.
– Vaati rohkeutta luottaa, etten vain aikonut yrittää muutaman päivän ajan hylätäkseni hänet taas. Hänen on pitänyt olla todella rehellinen minulle tunteistaan ja useiden torjuntojen vaikutuksesta, kun taas minun piti kuunnella puolustelematta.
Christina huomauttaa, että "kuolleen makuuhuoneen" korjaaminen vaatii kaksi asiaan sitoutunutta ihmistä.
– Ette voi korjata sitä, jos tappelette toisianne vastaan. Mutta se on sen arvoista.
Seksin aikatauluttaminen
John puolestaan kertoo, että hänen makuuhuoneessaan ei ollut täysin hiljaista, seksiä harrastettiin miehen mukaan kuitenkin vain velvollisuudesta kolmesti kuussa.
– Henkilökohtainen tavoitteeni oli harrastaa enemmän ja parempaa seksiä.
Yhdessä vaimonsa kanssa John puhui asiasta ja teki suunnitelmia. Pari alkoi halia ja suukotella toisiaan päivittäin. He aikatauluttivat kaksi tai kolme intohimoista seksdeittiä viikoittain.
LUE MYÖS: Oletko jo kuullut "huoltoseksistä"? Testaa, jos seksielämä tarvitsee piristystä: "Se on myytti, että seksin pitäisi olla spontaania"
– Mitä enemmän sitä teimme, sitä enemmän tunsimme olomme halutuiksi ja rakastetuiksi.
– Siitä on kaksi ja puoli vuotta aikaa, ja reseptimme kehittyy edelleen. Olen 70-vuotias ja vaimoni on 66. Matka vaatii töitä, mutta olemme niin onnellisia.
Artikkeli on uusinta vuodelta 2018.
LUE MYÖS: Vinkki, joka voi pelastaa avioliittosi – "viiden minuutin kikkaa" kokeillut vaimo hehkuttaa: "Se toimi"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta seksi ja parisuhde.
Lähde: Huffington Post