Liki 500 valmistuu ylioppilaaksi ehkä tietämättään, osa tehnyt viimeiset kokeensa kymmeniä vuosia sitten – Espoossa yksi kirjoitti 10 laudaturia

Ylioppilaskirjoitukset Helsingissä LK 17.5.2022
Ylioppilaskirjoitukset Helsingissä syyskuussa 2021.Lehtikuva
Julkaistu 17.05.2022 09:39

MTV UUTISET – STT – JOUKO LUHTALA

Tänä keväänä valmistuu noin 24 700 uutta ylioppilasta.

Tänä keväänä lähes 500 kokelasta valmistuu ylioppilaaksi mahdollisesti tietämättään, kertoo Ylioppilastutkintolautakunta. 

– Kokelaat ovat suorittaneet ylioppilastutkintoon vaadittavat kokeet jo aiemmin, mutta heidän opintonsa ovat olleet kesken, Ylioppilastutkintolautakunta sanoo tiedotteessaan.

– Kokelaiden joukossa on sellaisia, jotka ovat suorittaneet viimeiset kokeensa jo kymmeniä vuosia sitten. Kokelaiden opinnot ovat todennäköisesti valmistuneet vuosien varrella esimerkiksi ammatillisessa oppilaitoksessa tai toisessa lukiossa, kuin missä kokeet on suoritettu, Ylioppilastutkintolautakunta jatkaa.

Opetushallituksen ja koulutuksen järjestäjien yhteisen Koski-tietovarannon avulla tieto opintojen valmistumisesta on nyt saatu ylioppilastutkintorekisteriin.

Espoossa 10 laudaturin kirjoitustulos

Kevään ylioppilaista yksi on kirjoittanut 10 laudaturia. Ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan STT:lle, että tulos kirjoitettiin Otaniemen lukiossa Espoossa.

Arvosanapistemäärältään paras tutkintotodistus on 74 pistettä, jonka sai kaksi kokelasta. Toinen tuloksen kirjoittaneista on Posion lukiosta. Hän kirjoitti yhdeksän laudaturia, yhden eximian ja yhden magnan. Samoille kokonaispisteille ylsi Pudasjärven lukion oppilas kahdeksalla laudaturilla ja kolmella eximialla.

5:40img

Keväällä 2011 Alex Halme kirjoitti hurjat 11 laudaturia ja kaksi eximiaa.

Tuoreimmat aiheesta

Ylioppilaskokeet