Liki 70-kiloinen Sherman luulee olevansa sylikoira: "Se ei ymmärrä omaa kokoaan"

1:24img
Tälläinen on hurjat 70 kiloa painava koiranpentu Sherman.
Julkaistu 25.07.2023 18:25

Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Puolitoistavuotias newfoundlandinkoira rakastaa istua omistajiensa sylissä. Valitettavasti nuori koira painaa sylikoiraksi turhan paljon, nimittäin lähes 70 kiloa.

1,5-vuotias newfoundlandinkoira Sherman on herättänyt ihastusta sosiaalisessa mediassa. Koirasta kertoo muun muassa Daily Mail.

Sherman on hyvin ihmisrakas ja tarvitsee paljon hellyyttä ja huomiota omistajiltaan. Newfoundlandinkoira on suurikokoinen koirarotu ja Sherman on erityisen kookas lajin edustaja. Tällä hetkellä se painaa lähes 70 kiloa ja on takajaloillaan seisoessaan yli 182 senttimetriä pitkä. 

Koiranomistajat Elliott, 46, ja Beverly Richardson, 41, kertovat, että Sherman kasvaa todennäköisesti vielä kolmivuotiaaksi saakka. Koira tulee vielä kerryttämään noin 12 kiloa ennen kuin se saavuttaa aikuisen koiran lopulliset mitat.

– Se tykkää istua sylissä, koska se oikeasti luulee olevansa sylikoira. Se ei ymmärrä omaa kokoaan ja on aika itsepäinen, Elliott kertoo.

– Ihmettelen usein, että miksi se olen aina minä, kenet Sherman tykkää litistää halutessaan hellyyttä, mutta ei ole parempaa stressinlievittäjää kuin 70-kiloinen karvainen kuolakasa päälläsi, Beverly vitsailee.

Katso yllä olevalta videolta, kuinka kookas Sherman oikein onkaan!

Lue myös: Kakkua himoitseva bulldoggi sai juhliin vauhtia – hidastuskuva näyttää perheenjäsenten kauhistuneet ilmeet

Newfoundlandinkoira kasvaa kolmivuotiaaksi

Sherman on paikallinen julkkis kotiseudullaan South Shieldsissä. Ihmiset pysähtyvät jatkuvasti ihailemaan sitä ja moni tuntee koiran nimeltä. 

– Ihmiset kyselevät, millaista on asua Shermanin kanssa saman katon alla. Kerron, että se on kuin yksi ylimääräinen ihminen lisää, Elliott kertoo.

Elliott hankki Shermanin helmikuussa 2022. Se oli syntynyt puolalaiselle kasvattajalle ja muutti Elliottin ja Beverlyn kotiin Englantiin vieroituksen jälkeen.

Kasvavalla pennulla on aina nälkä ja sillä on myös tarkka silmä ihmisten lautasilta löytyviin herkkuihin. 

– Minun on oltava tarkkana kahviloissa ja ravintoloissa, koska se rakastaa ruokaa. On ollut monia tilanteita, joissa se on meinannut hotkia muiden ihmisten aterioita heidän lautasiltaan, Elliott paljastaa. 

Lue myös: Kakkua himoitseva bulldoggi sai syntymäpäiväjuhliin vauhtia – hidastuskuva näyttää perheenjäsenten kauhistuneet ilmeet

Koska Sherman on suurikokoinen koira, jolla on sitäkin suurempi ruokahalu, erittää se myös harvinaisen paljon kuolaa. Sen takia Elliottin on täytynyt pukea Shermanin kaulan ympärille kuolalappu, jotta se ei kuolaisi ihmisten ruokiin. 

– Se pitää kuolalappua. Olen joskus istunut kahvilassa ja yllättäen Sherman on ravistanut päätään ja kuolaa on lentänyt kaikkialle. En halua alkaa jatkuvasti maksamaan ihmisten ruokia, Elliott paljastaa.   

Lue myös: Mikä ihmeen teacup dog? Asiantuntija: "Tämmöisten koirien tarkoituksellinen maailmaantuottaminen on tosi tuomittavaa"

Mitä tehdä, jos koira koettelee naapurisopua? Juttu jatkuu videon alla.

9:24img

Naapurin koira haukkuu yksin kotona – mitä asialle voi ja kannattaa tehdä? Huomenta Suomen vieraina Kuluttajaliiton asumisasioiden juristi Kristel Pynnönen Andersson sekä lemmikkieläintarvikeyhtiö Mustin ja Mirrin eläintenkäyttäytymisen asiantuntija Janika Raudasoja.

Shermanilla on kuitenkin suuri ja ihmisrakas sydän.

– Se on iso ja ystävällinen. Ehkä liiankin ystävällinen omaksi hyväkseen, Elliott kertoo.

Suurikokoinen koira on kallis ylläpidettävä

Elliott tunnustaa, että vaikka Sherman on hänen paras ystävänsä, ei ison koiran omistajan arki ole mitään ruusuilla tanssimista. Suurikokoinen newfoundlandinkoira ei ole mikään edullinen ylläpidettävä rotu. 

– Sherman maksoi pentuna vain noin 3000 euroa, mikä on vähemmän kuin ihmiset ehkä osaisivat odottaa noutajarodulta. Sen ylläpito on kuitenkin kallista, Elliott kertoo. 

Shermanin ylläpito maksaa pariskunnalle hurjat 5000 puntaa eli noin 5800 euroa vuodessa. 

Kuukausittain koiranruoka kustantaa 140 euroa, vakuutus toiset 140 euroa ja 115 euroa menee turkinhoitoon. Shermanin kuukausikulut nousevat helposti lähelle 400 euroa. Omistajat eivät kuitenkaan vaihtaisi sitä toiseen koiraan mistään hinnasta.

–  Sherman maksaa paljon. Kaikki suuret rodut maksavat, mutta se on paras ystäväni ja sen arvoinen, Elliott kertoo.

Tasaisten kulujen lisäksi voi tulla yllättäviäkin rahareikiä. Viime kuussa pariskunta joutui ostamaan uuden imurin, koska edellinen syttyi tuleen, kun se ei jaksanut enää imuroida Shermanin karvoja. 

Koiran paras ystävä on kissa

Suurikokoisissa roduissa on omat lainalaisuutensa.

– Et voi esimerkiksi kävelyttää niitä liikaa, koska ne ovat kolmivuotiaaksi vielä aika vauvoja. Niiden kehot, kuten nivelet ja luut, kehittyvät vielä. Sen takia niiden kanssa tulee ottaa aikansa, Elliott kertoo. 

– Koska newfoundlandinkoira on suuririntainen ja isokokoinen rotu, niiden kanssa tulee odottaa tunnista kahteen, ennen kuin niille voi lenkin jälkeen antaa ruokaa. Muuten ne kärsivät turvotuksesta, Elliott jatkaa.

Mitä koirarotuja eläinlääkäri ei ottaisi? Juttu jatkuu videon alla.

5:50img

Noin 15 vuotta alalla toiminut eläinlääkäri ja Espoon Eläinsairaalan johtaja Tiina Wright ei halua suoranaisesti lytätä mitään tiettyä rotua, mutta eläinlääkärin näkökulmasta tiettyjä jalostuksellisesti rakenteellisia ongelmia ei voi olla huomioimatta.

Sherman on myös saapunut ikään, jolloin se alkaa testata rajojaan. 

– Se on aika itsepäisessä iässä. Meillä on videoita, joissa se kieltäytyy seuraamasta meitä ulos pissalle. Yritämme saada sitä liikkumaan, mutta se ei hievahdakaan, Elliott kertoo. 

Lue myös: Ethän sorru tähän koiralenkillä? Asiantuntijat varoittavat: "Jos jätät nuo vihjeet huomiotta..."

– Se painaa lähes 70 kiloa ja sillä on oma mielensä. Se ei ole aggressiivisuutta, mutta se tekee, mitä sitä huvittaa, Elliott kuvailee koiransa temperamenttia.

Kun Sherman ei ole pyrkimässä omistajiensa syliin tai kuolaamassa ihmisten ruokiin, nauttii se sen parhaan ystävän Kodi-kissan seurasta. 

– Sen paras ystävä taitaa olla naapurissa asuva oranssi poikakissa Kodi. Sillä on pakkomielle siihen. Kissa tykkää kävellä aidalla ja Sherman voi seurata sen puuhia tuntikausia, Elliott kertoo. 

Lue myös: Otto-corgi päästettiin pihalle aamupissalle – pian tuli töppöjalkoihin vipinää

Lue myös: Näin isoa kissaa et ole ennen nähnyt! Yli 12-kiloinen Kefir kiipeää öisin omistajansa päälle: "Kun se oli pentu, se ei haitannut"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: Kameraone ja Daily Mail

Tuoreimmat aiheesta

Koirat