Linda Lampenius kertoo Twitterissä halustaan lähteä pois Ruotsista koronatilanteen vuoksi.
Viulisti Linda Lampenius asuu aviomiehensä ja kahden lapsensa kanssa Ruotsissa. Tähti kertoo Twitterissä olevansa huolissaan maansa koronatilanteesta.
Kansanedustaja Hjallis Harkimo avasi Twitterissä keskustelun siitä, miten Ruotsissa suhtaudutaan koronatilanteeseen. Tähtiviulisti kertoi tyytymättömyytensä tilanteeseen.
– Täällä Ruotsissa taas kerrottiin äsken, että 687 ihmistä kuollut. Kansanterveyslaitoksessa oltiin tyytyväisiä. Kamalaa touhua, Lampenius harmitteli eilen keskiviikkona.
LUE LISÄÄ: Linda Lampeniuksella koronaan viittaavia oireita – kuuluu riskiryhmään, mutta häntä ei testata: "Öisin olen yskinyt, enkä ole oikein saanut henkeä"
Hän myös kertoo haluavansa lähteä pois koko maasta.
– Täältä haluaa vain pois ja nopeasti. Mutta sehän ei tule toteutumaan, koska muut maat eivät tule päästämään meitä ruotsalaisia rajan yli, Lampenius kertoo.
Ruotsissa on ollut erilainen tapa hoitaa koronakriisiä.
Siinä missä Suomessa oviaan ovat sulkeneet niin koulut kuin ravintolatkin, on Ruotsissa pidetty palveluita auki. Maiden koronatoimien ero näkyykin selvääkin selvemmin pääkaupunkien katukuvassa.