Viulisti Linda Lampeniuksen värikkäästä elämästä on kuvattuna videomateriaalia satoja tunteja.
Viulisti Linda Lampeniuksesta, 53, julkaistaan kattavasti hänen elämästään kertova dokumentti syksyllä 2023. Dokumentti on neljän jaksoa mittainen ja on katsottavissa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.
Linda Lampenius kertoo projektistaan Instagramissa ja kiittää dokumentin takana ollutta työryhmää.
– Vihdoin saan kertoa elämäntarinani omin sanoin, Lampenius kirjoittaa.
– Päätin jo kesällä vuonna 1997, kun olin Andrew Lloyd Webberin (säveltäjä) linnassa, että jatkan kuvaamista, jota olin silloin tehnyt noin puoli vuotta. Ja teen jonain päivänä elämästäni dokkarin, sillä kaikki, mitä silloin tapahtui, oli jotenkin niin sairasta. Silloin tuli monta asiaa peräkkäin, jotka tuntuivat siltä kuin olisi elänyt jossain elokuvassa. Ettei tämä oikein voi olla totta, Lampenius kertoi MTV Uutisille.
Videomateriaalia on noin kymmenen vuoden aikana kertynyt satoja tunteja. Materiaaleja Lampenius on raahannut mukanaan ympäri maailmaa erilaisissa kassakaapeissa. Hän ei kuitenkaan ole katsonut niitä koskaan kuvaamisen jälkeen ennen kuin nyt, kun dokumentin tekeminen tuli ajankohtaiseksi.
Lue lisää: Linda Lampenius paljastaa, miten Baywatch-näyttelijöiden täydellinen iho saatiin aikaiseksi: "Mietin, että mitä nyt tapahtuu"
Dokumentin perustana on Lampeniuksen omaelämäkertakirja nimeltään Kesytön elämäni, joka julkaistiin lokakuussa 2021. Kirjaa hän työsti kymmenisen vuotta. Lampenius on myös kirjoittanut 15-vuotiaasta asti päiväkirjaa, jonka kirjoituksia on hyödynnetty dokumentinteossa.
Lue myös: Erityisesti tämän asian viulisti Linda Lampenius haluaa tyttärilleen opettaa: "Vaikka olen itse saanut kärsiä siitä"
Lampeniusta on kosiskeltu dokumentin osalta muun muassa Netflixin taholta, mutta hän halusi, että dokumentti julkaistaan ensin Suomessa.
Lampenius on ollut naimisissa yli 15 vuotta puolustusasianajaja Martin Cullbergin kanssa. Hän asuu Ruotsissa miehensä ja kahden tyttärensä, Olivian, 14, ja Cecilian, 10, kanssa.