Rovaniemellä on sattunut linja-auton ja pikkubussin yhteentörmäys.
Pellontiellä sattuneessa turmassa on ollut osallisena 37 ihmistä, joista osa on toimitettu jatkohoitoon Lapin keskussairaalaan.
Loukkaantuneiden vammojen vakavuutta tai mahdollisia kuolonuhreja pelastustoimi ei kommentoi.
Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan STT:lle, että onnettomuudessa on ollut osallisena ulkomaalaisia ja että linja-auto on ollut tilausajossa.
Onnettomuudessa olleiden kansallisuuksista päivystävällä palomestari Tuomas Korhosella ei ole muuten tietoa kuin että tilausajon kuljettaja on suomalainen.
– Ensihoito on tarkistanut kaikkien onnettomuudessa olleiden kunnon. Kyseessä on ollut ainakin osittainen nokkakolari, päivystävä palomestari kommentoi.
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan onnettomuuspaikalla oli huono näkyvyys pöllyävän lumen vuoksi.
Turmapaikka sijaitsee lähellä Sinetän kylää Lehtojärven kohdalla.
Tapauksen tiedotusvastuu on siirtynyt poliisille, jonka mukaan Pellontie on toistaiseksi poikki autoliikenteeltä.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä eikä kommentoi toistaiseksi asiaa.
Juttu päivittyy.
Oikaisu 19.12. kello 15.20: Artikkelissa kerrottiin aiemmin linja-auton ja pakettiauton törmänneen. Toinen kulkuvälineistä on täsmentynyt pikkubussiksi.