Koulubussi suistui ojaan ja törmäsi valopylvääseen Kristiinankaupungissa – kyydissä viisi henkilöä

Ambulanssi
Kuvituskuva/All Over Press
Julkaistu 13.01.2022 08:54(Päivitetty 13.01.2022 10:13)
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Koulubussi suistui ojaan aamulla Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla.

Poliisin mukaan bussi oli ajamassa Peruksentietä kohti Eteläistä Lapväärtintietä, kun se suistui tien oikealla puolella olleeseen ojaan ja osui valopylvääseen.

Linja-autosta rikkoutui tilanteessa kaksi sivulasia.

Bussissa oli turmahetkellä kuljettajan lisäksi neljä koululaista.

Lue myös: Kolmen auton kolari Turunväylällä Pöytyällä – toinen ajokaista suljettu

Paikalle saapunut ensihoito tarkasti autossa olleiden tilanteen.

Tiedot loukkaantumisesta vaihtelevat. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut turmassa, mutta pelastuslaitos kertoi aiemmin, että yksi henkilö sai lieviä vammoja.

Koululaiset jatkoivat toisella linja-autolla kouluun.

Poliisin mukaan tie tapahtumapaikalla oli aivan jäässä.

Lue myös: Nyt tarkkana: Jalankulkijoilla liukastumisvaara suuressa osassa maata

Linja-auton kerrotaan kuitenkin ajaneen "vähäistä nopeutta".

Pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta noin kello 8 aikaan aamulla.

Juttua päivitetty kauttaaltaan poliisin tiedottamilla tiedoilla kello 10.13.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet