Seitsemän siipikarjatehtaan työntekijää on saanut lintuinfluenssatartunnan Venäjällä.
Asiasta kertoo maan kuluttajansuoja- ja terveysviranomaisen Rospotrebnadzorin edustajaa siteeraava uutistoimisto Tass.
Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun H5N8-lintuinfluenssan on havaittu tarttuvan linnuista ihmisiin Venäjällä. Tartuntoja ihmisten välillä ei ole kuitenkaan havaittu.
Venäjän viranomaisten kertovat raportoineensa tartunnoista Maailman terveysjärjestö WHO:lle.
STT kertoo, että viime viikolla kerrottiin, että H5N8-tyypin lintuinfluenssaa löytyi fasaanitarhalta Kanta-Hämeen Janakkalassa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun lintuinfluenssaa on päässyt Suomessa leviämään luonnonvaraisista linnuista siipikarjan pitopaikkaan.