Tartuntavyöhyke laajenee neljällä maakunnalla, päätös voimaan heti.
Ruokavirasto laajentaa lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä Uudenmaan, Kanta- ja Päijät-Hämeen sekä Pirkanmaan maakuntiin. Päätös on voimassa välittömästi.
Tartuntavyöhykkeellä siipikarjan ja vankeudessa pidettävien lintujen ulkonapito on kielletty.
Ruokaviraston mukaan vyöhykettä laajennettiin entisestään alueilla ilmenneiden lintujen influenssatartuntatapausten takia.
– Tilanne Suomessa ja Euroopassa on ollut parin vuoden ajan poikkeuksellisen paha lintuinfluenssan kanssa. Tänä vuonna tauti on täällä tarttunut erityisesti naurulokkeihin, jotka viihtyvät myös esimerkiksi maatilojen lähistöllä, kertoo yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu Ruokavirastosta STT:lle.
Aikaisemmin vyöhyke on jo kattanut Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Suomessa leviävää korkeapatogeenista H5N1 -lintuinfluenssavirusta ei ole vielä löytynyt siipikarjatiloilta.
– Suomessa on muutama sata siipikarjatilaa ja haluamme näillä rajoituksilla suojata niiden toimintaa, Kiviruusu sanoo.
Päätös otettu hyvin vastaan
Kiviruusun mukaan päätös tartuntavyöhykkeen laajentamisesta on otettu eläintenpitäjien keskuudessa hyvin vastaan. Ruokaviraston rekisterien mukaan maassa on tuhansia niin sanottuja harrastetiloja tai kotitarvetiloja, joissa pidetään esimerkiksi kanoja.
– Linnut saavat edelleen olla jaloittelutarhassa pihalla, jos siinä on seinät ja katto verkkoa, mutta vapaa jaloittelu pihalla ilman verkkoa ei ole nyt mahdollista, Kiviruusu tarkentaa.
Lintujen tiukennettu ulkoiluohje koskee myös yleisölle avoimia kotieläinpihoja, joissa linnut ovat aiemmin olleet vapaana. Eläintarhoja päätös ei koske.
Käynnit lintujen eläinsuojissa on kielletty muista kuin välttämättömistä syistä.
Lue myös: Turkistarhoilla havaituista lintuinfluenssatapauksista uutta tietoa – alustavat tulokset julki
– Nyt lintujen suojaamiseksi tulee tehdä erityistoimenpiteitä. Tällä vältetään esimerkiksi ihmisten kengänpohjissa häkkiin tuoman viruksen mahdollisuus, Kiviruusu sanoo.
Kaikkien Ruokaviraston määräysten tarkoituksena on pitää luonnonvaraiset ja tarhatut linnut erillään, etteivät ne pääse kosketuksiin keskenään.
Virasto pyytää lintujen kanssa työskenteleviä tarkkailemaan siipikarjaa ja lintuja. Mikäli niiden käyttäytymisessä tai voinnissa huomaa poikkeavaa, kannattaa havainnosta ilmoittaa kunnan- tai läänineläinlääkärille. Sairastunut lintu voi oireilla esimerkiksi syömättömyydellä tai sen munantuotanto voi laskea.
Lintuinfluenssavirukset ovat sananmukaisesti lintujen viruksia ja tarttuvat huonosti ihmiseen.
– Tietojeni mukaan tartunta vaatisi läheisen ja pitkä-aikaisen kosketuksen sairaaseen tai kuolleeseen lintuun, kertoo Kiviruusu.
Tartuntavyöhykkeet pysyvät voimassa toistaiseksi.