Lionel Messi palasi ryminällä tositoimiin – verkot heiluivat heti, PSG:n järisyttävät palkkakulut julki

GettyImages-1246174055
2020 Soccrates Images B.V.
Julkaistu 12.01.2023 11:10
Toimittajan kuva
Anssi Shemeikka

anssi.shemeikka@mtv.fi

@anssishemeikka

Lionel Messi palasi tositoimiin keskiviikkona, ensimmäistä kertaa MM-turnauksen jälkeen. Hän osui PSG:n 2–0-voitossa Angersia vastaan, ja pariisilaiset kasvattivat voiton myötä johtoaan Ranskan liigassa kuuteen pisteeseen. PSG on kerännyt 18 ottelusta 47 pistettä.

Maailmanmestaruutta joulukuussa Argentiinan kapteenina juhlinut Messi sai lämpimän vastaanoton Parc des Princesin yleisöltä ja tehtaili lähietäisyydeltä PSG:n toisen maalin 72. minuutilla. Messin osuma liputettiin ensin paitsioksi, mutta korjattiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Avausmaalista vastasi Hugo Ekitike.

– Se oli ottelu, jonka tarvitsimme – kera kolmen pisteen. Maalinteko on hyväksi itseluottamukselleni, sanoi Ekitike, joka kerryttää tällä hetkellä mukavasti peliaikaa Kylian Mbappen levätessä pikaisen MM-paluunsa jälkeen.

– Kaikki tietävät, mihin Leo pystyy. Hän teki maalin, ja me olemme kaikki iloisia hänen puolestaan. Olemme myös iloisia, että hän on maailmanmestari – hän ansaitsi sen. Nyt meidän on saatava hänestä paras irti. On ilo pelata hänen kanssaan joka päivä ja nähdä hänet läheltä. Luulen, että tiimi ja fanit ovat iloisia hänen puolestaan, Fabian Ruiz sanoi CBS:n mukaan.

Messin ja Mbappen viileistä väleistä on riittänyt kuiskuttelua tulisen MM-finaalin jälkeen. Kaksikon välit eivät ole olleet yhteisellä PSG:n aikakaudella aiemminkaan erityisen lämpöiset. Kun Messi palasi viime viikolla joukkueen pariin, joukkueen jäsenistä koostunut kuja otti hänet vastaan. Yksi oli poissa, kun Qatarin finaalin kivuliaasti hattutempustaan huolimatta Messin Argentiinalle hävinnyt Mbappe lomaili samaan aikaan 3500 kilometrin päässä New Yorkissa.

GettyImages-1453884375

Samalla kun Lionel Messi palasi PSG:n harjoituksiin MM-kullan jälkeen tammikuun alussa, Kylian Mbappe ja Achraf Hakimi lomailivat NBA-katsomossa New Yorkissa.

– Leo on toipunut hyvin ja harjoittelut kanssamme jo useamman kerran. Hän on erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa ja teki tärkeän maalin meille. Tarvitsemme hänen profiilinsa pelaajien tekevän maaleja tuolla tavalla. Keskustelimme puoliajalla ja tarkistimme hänen vointinsa kesken pelin. Hänelle oli tärkeää päästä välittömästi tositoimiin. Leon paluu oli tärkeä myös joukkueelle, PSG:n päävalmentaja Christophe Galtier iloitsi.

Galtierilla riittää työtä Messin, Mbappen ja Neymarin yhteensovittamiseksi. Ainoa qatarilaisia omistajia tyydyttävä lopputulos olisi vuosia jahdattu Mestarien liigan voitto.

The Athletic uutisoi keskiviikkona PSG:n palkkakulujen olevan nyt maailmanennätysluokassa seuran käyttäessä pelaajiensa ansioihin vuodessa 728 miljoonaa euroa.

Joukkue kiinnitti yli vuosi sitten Messin, Sergio Ramosin ja Marokon tähtipuolustajan Achraf Hakimin. Kolmikko kasvatti seuran palkkakuluja 45 prosenttia. Hallitseva Ranskan mestarin teki lisäksi toukokuussa megaluokan jatkosopimuksen Kylian Mbappen kanssa. Kustannusten räjähdysmäinen nousu johti seuran viimeisimpien talouslukujen mukaan kauden 2021-2022 osalta peräti 369 miljoonan euron ennätystappioihin.

PSG kohtaa Mestarien liigan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Bayern Münchenin, jolle se hävisi kilpailun loppuottelun syksyllä 2020. Otteluparin ensimmäinen osa pelataan helmikuun 14. päivä Pariisissa. 

LUE MYÖS: Kommentti: Kylian Mbappen ja Lionel Messin yhteenotto ei ole ohi – työnantaja pirullisessa välikädessä MM-finaalin aiheuttamien järistysten takia

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo