Lionel Messin pysäyttänyt islantilaiskonkari teki paljastuksen – "Arvelin, että näin saattaa käydä"

Hannes Halldorsson
Islannin maalivahti Hannes Halldorsson onnistui pysäyttämään supertähden Lionel Messin rangaistuspotkussa jalkapallon MM-kisoissa.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 16.06.2018 20:44

MTV SPORT

Jalkapallon MM-kisojen lauantain päiväottelussa Islanti teki yllätyksen, kun se ylsi 1-1-tasapeliin mestarisuosikki Argentiinaa vastaan. Ottelun kohokohdaksi nousi Lionel Messin rangaistuspotku, jonka hän missasi ottelun 64. minuutilla.

Messin pysäytti Islannin 34-vuotias maalivahti Hannes Halldorsson.

Sankaritekoihin yltänyt Halldorsson teki pienen paljastuksen pelin jälkeen.

– Arvelin, että näin saattaa käydä, Halldorsson viittasi rankkariin BBC:n mukaan.

– Sen takia tein kotiläksyjä. Katsoin paljon rankkareita, joita Messi on ampunut ja minulla oli hyvä fiilis siitä, että hän saattaisi päätyä tuohon ratkaisuun, Halldorsson perkasi.

Messi ampui lopulta hänen silmistä katsottuna vasemmalle puolelle. Halldorsson oli erittäin hyvin mukana yrityksessä ja hän onnistui pysäyttämään Messin vedon lopulta varsin helposti.

Halldorsson hehkutti Argentiina-ottelua suurenmoisena kokemuksena.

– Sain maalivahtina pelata maailman parhaita pelaajia vastaan. Itse rankkari oli iso hetki tuossa pelissä, ja se oli kuin unelmien täyttyminen, kun pystyin pysäyttämään sen. Varsinkin kun se pysäytys auttoi meitä saamaan ison pisteen tästä mukaan. Toivon, että tämä kokemus auttaa meitä kehittymään eteenpäin kohti mentäessä. Meidän tavoitteena on kuitenkin päästä jatkoon alkulohkosta, Halldorsson mietti.

D-lohkossa Islanti kohtaa vielä Kroatian ja Nigerian.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo