Lisää jännitystä viisukatsomoihin – pistejärjestelmään tulee suuri muutos

1:17img
Julkaistu 18.02.2016 13:54

MTV VIIHDE

Eurovision laulukilpailun pistelaskujärjestelmä muuttuu tämän kevään euroviisuissa.

Ruotsin pääkaupunki Tukholmassa toukokuussa järjestettävissä euroviisuissa ei anneta pisteitä totuttuun tapaan, vaan jatkossa kunkin maan jury ja yleisö antavat omat pisteensä erikseen asteikolla 1–12.

Asiasta kerrotaan Eurovision laulukilpailun virallisilla nettisivuilla.

Tämän vuoden loppukilpailun pisteidenlaskemisvaiheessa tapahtuu suurin muutos 41 vuoteen. Tähän asti käytössä ollut pistelaskumalli otettiin käyttöön vuonna 1975.

Lordi voitti euroviisut 2006

Lordi voitti euroviisut keväällä 2006.

Äänestäjämaat ovat tähän asti antaneet kymmenelle parhaalle maalle 1–12 pistettä. Pisteiden jakojärjestys on perustunut puoliksi jokaisen maan virallisen euroviisujuryn mielipiteeseen ja puoliksi yleisöääniin.

Uusien sääntöjen mukaan pisteet jaetaan niin, että jokainen maa jakaa tuplamäärän pisteitä.

Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen maan jury ja yleisö antavat omat pisteensä kymmenelle parhaalle kappaleelle entistä pistesysteemiä noudattaen.

Euroviisujen finaalilähetyksessä pisteet ilmoitetaan siten, että ensin jokainen maa ilmoittaa vuorollaan raadin antamat pisteet. Kun kaikkien maiden jurypisteet on ilmoitettu ja laskettu yhteen, julkistetaan yleisöäänet.

Måns Zelmerlöv voitti euroviisut 2015. (2)

Ruotsin Måns Zelmerlöw voitti euroviisut toukokuussa 2015.

Kaikkien maiden antamat yleisöpisteet lasketaan lähetyksen aikana yhteen, ja ne ilmoitetaan lähetyksessä järjestyksessä pienimmästä pistesaalista suurimpaan.

Pistelaskusäännön uudistamisella pyritään säilyttämään kisan jännitys loppuun asti.

Katso otsikon alta euroviisuorganisaation julkaisema video, jossa uutta pistelaskusääntöä selvennetään!

Tuoreimmat aiheesta

Euroviisut