Lisätietoja Joensuun ammuskelusta: Neljällä epäillyllä yhteyksiä Cannonballiin

kuvituskuvaa poliisi valot
Kuvituskuva / All Over Press
Julkaistu 03.09.2020 15:19

MTV UUTISET - STT

Joensuun elokuun lopun ampumisesta epäillyistä osalla on poliisin mukaan kytköksiä rikollisjärjestö Cannonballiin.

Tapahtumat alkoivat Joensuun Parrutiellä lauantai-iltana, kun neljä ryhmään liittyvää ihmistä meni The Chosen Ones -moottoripyöräkerhon kerhotilan pihalle. Paikalla ammuttiin poliisin mukaan useita laukauksia.

Tutkinnanjohtaja Simo Hämäläinen sanoo, että poliisin käsityksen mukaan molemmilta puolilta on ammuttu. Hän ei kuitenkaan kommentoi sitä, kuinka moni on tilanteessa käyttänyt asetta, millaisista aseista on kyse tai ovatko kaikki tilanteessa käytetyt aseet poliisin hallussa.

Myöskään väkivallan motiivia Hämäläisen mukaan ei vielä voi kertoa.

– Se on keskeinen seikka, jota tullaan selvittämään. Siihen ei pysty vielä vastausta antamaan, Hämäläinen sanoo STT:lle.

Lue myös: Asunnosta kuultiin useita laukauksia Joensuussa: Kaksi autoa poistui paikalta, epäily tapon yrityksestä

Poliisi epäilee ampumisesta kahdeksaa ihmistä. Neljällä heistä on poliisin mukaan kytköksiä Cannonballiin ja neljällä The Chosen Onesiin.

Viime viikolla vangitun kuuden miehen lisäksi on tänään vangittu kaksi noin 30-vuotiasta miestä, poliisi kertoo. Yksi vangituista on ampumisen jälkeen sairaalasta tavoitettu haavoittunut mies.

Kaikkia kahdeksaa epäillään murhan yrityksestä, sillä tekoon epäillään liittyvän suunnitelmallisuutta ja vakaata harkintaa. Hämäläisen mukaan on mahdollista, että kaikkia ampumiseen osallisia ei ole vielä tavoitettu.

– Se on semmoinen asia, että koko ajan arvioidaan, ovatko kaikki oleelliset kiinni. On mahdollista, että kiinniottoja tullaan vielä tekemään.

Lue myös: Joensuussa ammuttiin useita laukauksia, haavoittunutta hoidetaan sairaalassa – poliisi selvittää moottoripyöräkerhon ja järjestäytyneen rikollisuuden mahdollista liittymistä tapaukseen

Tuoreimmat aiheesta

Joensuu