MM-sankarit saapuneet kotimaahansa – hurmoksellinen vastaanotto!

kotiin
/All Over Press
Julkaistu 16.07.2018 18:12
Toimittajan kuva

Aleksis Ärje

aleksis.arje@mtv.fi

Ranskan MM-joukkueen lentokone laskeutui Suomen aikaa hieman ennen kello 18 Pariisiin Charles de Gaullen lentokentälle.

LUE MYÖS: Kiusallinen video leviää! MM-kullan huumaama ranskalaisfani kosii väkijoukossa – puolisolta tylyt pakit

MM-kultajoukkueen matka jatkuu Champs Elyseelle, jossa virallisen paraatin oli alkujaan määrä alkaa kello 18.30 Suomen aikaa. Todenäköisesti keskustaan saapuminen tulee hieman venymään, sillä lentokone laskeutui noin tunnin aiottua myöhemmin.

Kultajoukkue kuljetettiin kotimaahansa luonnollisesti ranskalaisyhtiö Air Francen koneella.

Joukkue asteli koneesta punaista mattoa pitkin. Tilaisuudessa otettiin yhteiskuva, jonka jälkeen pelaajat poistuivat jo kohti bussia. Bussin ikkunoihin oli kirjoitettu suurilla kultaisilla kirjaimilla "champions" ja ohessa oli kaksi tähteä (MM-kullat 1998, 2018).

Vastaanotto fanien keskuudessa oli hurmoksellinen. Pariisin keskustassa joukkuetta odottaa vielä valtavat määrät enemmän ihmisiä.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo