Sipilän lista hallitusneuvotteluihin julki – "vastaaminen kova työ puolueille"

puhemies sipilä
Uusi eduskunta aloitti ensimmäisen istuntonsa Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä tiistaina 28. huhtikuuta 2015. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä valittiin hallitusneuvottelujen ajaksi 194 äänellä eduskunnan puhemieheksi, vasemmalla eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen.Lehtikuva
Julkaistu 28.04.2015 16:14

MTV UUTISET–STT

Eduskunnan puhemies Juha Sipilä (kesk.) sanoo tapaavansa eduskuntaryhmien edustajia avoimella mielellä.

Kello 16 alkaneeseen tapaamiseen osallistuvat eduskuntaryhmien puheenjohtajien lisäksi puolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien pääsihteerit.

Hallitustunnustelijaksi tapaamisessa virallisesti nimettävä Sipilä sanoi mennessään tapaamiseen, että hän on valmistellut ryhmille kysymyksiä huolellisesti. Hän uskoi, että vastaukset auttavat hallituspohjasta päättämisessä.

Hallituksen muodostamisessa keskeisintä on Sipilän mukaan luottamus, ohjelma ja vaalien tulos. Hän kertoo kysymyslistastaan suorassa lähetyksessä MTV Uutisten verkkosivuilla alkaen klo 16.30.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoi jo Twitterissä, että Sipilän 15 laajaan kysymykseen vastaaminen kahdessa päivässä on todella kova työ puolueille.

Sipilä odottaa, että hallituspohja on tiedossa vapun jälkeen. 

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015