Lohjan turman rekkakuski MTV:lle: Ratti kääntyi vasemmalle ja sitten ei ollut mitään tehtävissä – "Olin ihan satavarma, että kaikki kuolevat"

lohja onnettomuus
Julkaistu 10.12.2020 06:28
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Lohjalla viime maanantaina tapahtunut raskaiden ajoneuvojen kolari vaikuttaa liittyvän onnettomuusajoneuvon renkaan räjähtämiseen, kertoo poliisi.

Turmassa oli osallisina vastaantulevien kaistalle ajatunut HCT-yhdistelmäajoneuvo sekä sitä vastaan tulleet kuorma-auto ja puoliperävaunurekka. HCT-ajoneuvoa kuljettanut Anna kertoo MTV Uutisille, että tilanne käynnistyi täysin yllättäen.

– Jotain siellä kävi, kuului jäätävä pamaus sekä rytinää, kilinää ja kolinaa. Ratti kääntyi vasemmalle ja sitten ei ollut enää mitään tehtävissä, hän kertoo onnettomuustilanteesta.

Henkilöauto olisi ruhjoutunut täysin

Ajoneuvo syöksyi 80 kilometrin tuntinopeudella keskikaiteen läpi vastaantulevien kaistalle ja päin savista penkerettä. Vastaantulevat raskaat ajoneuvot pystyivät vain rajallisesti reagoimaan yllättävään tilanteeseen.

Anna itse kuvailee tuhoja valtaviksi. Silti onni oli matkassa, koska kaikki tilanteeseen joutuneet pääsivät kävelemään ambulanssiin ja tarkastettavaksi omin jaloin.

– Olin ihan satavarma, että kaikki kuolevat. Minä ja kaikki muut. Kun tajusin, että olen hengissä olin varma, että muut ovat kuolleita. Luojan kiitos ei sattunut mitään, Anna kertoo.

Erityisen onnekasta oli, että vastaan tuli juuri raskaita ajoneuvoja, ei esimerkiksi henkilöauto.

– Yksikin pieni auto osallisena, niin se olisi ollut henki pois. Silloin olisi käynyt pahasti, Anna uskoo.

Lue myös: Video: Rekka ajautui keskikaiteen läpi vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen rekkaan – Ykköstien liikenne Helsingin suuntaan kulkee taas 

Kilometrien kerttyessä kolari on lähes väistämätön

Anna kiittää vuolaasti paikalla auttaneita sivullisia ja ensihoitohenkilökuntaa.

– En ikinä uskonut, että saan niin hyvää palvelua, hän sanoo.

Annan mukaan kilometrien kertyessä on lähes väistämätöntä, että jossain vaiheessa kuljettaja joutuu kolariin. Aihe on yleinen keskustelunaihe ammattilaisten kesken, ja Annan mukaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että kolariin päädytään viiden vuoden uran jälkeen. Hän itse on toiminut kuljettajana 13 vuotta, joten todennäköisyyksiä vastaan on ajettu jo kauan. Onnekkaasti kaikki selvisivät rytinästä ehjin nahoin.

”Ei kuljettajalla ole oikein mitään tehtävissä”

Tutkintalautakunta selvittää kolarin syytä. Myös poliisi arvioi, onko tapauksessa syytä epäillä rikosta. Tutkinnanjohtaja Ilkka Kantolan mukaan tällä hetkellä syytä rikosepäilylle ei ole.

– Eturenkaan puhkeaminen aiheutti ajoneuvon suistumisen, hän kertoo tutkinnan tämänhetkiseksi havainnoksi.

Epäiltyä tukevat muun muassa tiestä löytyneet jäljet. Jos renkaan ylläpidossa ei tule ilmi epäselvyyksiä, ei ketään näillä näkymin ole syytä epäillä rikoksesta.

– Ei kuljettajalla ole oikein mitään tehtävissä, kun eturengas räjähtää, Kantola toteaa.

Myös Kantola näkee onnen olleen mukana tapauksessa, sillä auto oli tullut ennalta-arvaamattomasti kaiteen läpi niin, ettei vastaantuleva liikenne juuri pystynyt varautumaan.

– Kaksi rekkaa ja yksi kuorma-auto. Siinä on aikamoiset voimat, hän toteaa.

Lue myös: Lohjalla kolmen raskaan ajoneuvon onnettomuus – liikenne kokonaan poikki Helsingin suuntaan 

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet