Lokakuussa Suomessa koettiin jopa ennätyksellisiä sateita
Lokakuu oli viileä, myrskyisä ja luminen, summaa Ilmatieteen laitos. Lokakuun aikana Suomen yli pyyhkäisi useita voimakkaita myrskyjä, ja etelässäkin satoi paikoin ensilumi.
Tilastojen mukaan lokakuu oli koko maassa tavanomaista viileämpi. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Enontekiön noin -4 asteesta lounaissaariston noin +7 asteeseen. Etelässä lokakuu oli noin asteen keskiarvoja viileämpi.
Pohjanmaan maakunnissa ja Länsi-Lapissa poikkeama oli suurempi, noin kolme astetta. Tämä on harvinaista. Näin viileä lokakuu toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.
Viimeksi tätä ennen lokakuu oli tavanomaista viileämpi vuonna 2019.
Kuukauden ylin lämpötila, 16,7 astetta, mitattiin lokakuun ensimmäisenä päivänä Kirkkonummen Mäkiluodon havaintoasemalla. Kuukauden alin lämpötila, 23,5 pakkasastetta, puolestaan mitattiin 31. lokakuuta Kittilän lentoasemalla.
Virolahdelle vettä 160 milliä
Sateisinta oli etelärannikolla ja Perämeren rannikolla sekä kuukauden viimeisen päivän sateiden ansiosta myös Keski-Suomen Joutsan ympäristössä.
Eniten lokakuussa satoi alustavien tietojen mukaan Virolahdella, jossa vettä saatiin runsaat 160 milliä. Vähiten satoi Inarin Kaamasen havaintoasemalla, vajaat 16 milliä.
Lokakuun sademäärä oli Itä- ja Pohjois-Lapissa tavanomaista pienempi. Muualla maassa määrä oli tavanomainen tai tavanomaista suurempi.
Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseudulla sateet olivat tuolla alueella ennätyksellisiä. Esimerkiksi Siikajoen Ruukissa mitattu liki 125 milliä on aseman 123-vuotisen sademittaushistorian suurin lokakuun sademäärä.
Myräkkää piisasi
Kuukauden aikana Suomessa koettiin voimakkaita matalapaineita. Pirjo-myrskyn voimakkaat puuskat katkoivat puita 6.‒8. lokakuuta maan etelä- ja keskiosassa. Samassa yhteydessä Etelä-Lappiin ja Pohjois-Karjalaan satoi ensilumi tavanomaista aikaisemmin.
Otso-myrsky 11.‒12. lokakuuta katkoi puita maan etelä- ja keskiosissa sekä aiheutti runsasta lumisadetta Lapissa. Niin ikään 14.‒15. lokakuuta voimakas matalapaine aiheutti paikoin tuulivahinkoja etenkin etelärannikolla. Jälkimmäisen matalapaineen myötä mitattiin lokakuun suurin aamuinen lumensyvyys, 38 senttiä, Kittilän Kenttärovan havaintoasemalla.
Lokakuun viimeisenä päivänä matalapaine toi runsaita lumisateita maan länsiosaan. Pirkanmaalle annettiin varoitus jopa äärimmäisen huonosta ajokelistä lumipyryn ja jäätävän vesisateen takia.
Maan eteläosassa tuuli lokakuussa tavanomaista enemmän, kun taas maan keskivaiheilla tuuli tavanomaista vähemmän. Merialueilla mitattiin myrskyä kahdeksana päivänä, kun tyypillisesti myrskypäiviä on lokakuussa kolme.
Uusimmat
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää – Aitio: Päävalmentajaksi palaa tuttu menestysluotsi
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
Lataa lisää