Heinäkuu on suomalaisten suosimaa loma-aikaa. Moni tykkää lomallaan loikoilla auringossa, mutta tämän viikon kohdalla sääkartoilla on tarjolla pääosin sateita.
Meteorologi Jenna Salminen ennustaa alkaneelle viikolle kesäistä säätä, johon kuuluvat myös kesäsateet.
Matalapaine tuo mukanaan sateita ympäri maata koko viikon ajan.
– Se on tämän viikon juttu, Salminen sanoo.
Maanantaina maan kaakkoisosassa saatetaan päästä jopa hellelukemiin. Muualla maassa lukemat vaihtelevat 20 asteen molemmin puolin, mikä kuvastaa viikon lämpötiloja Suomessa.
Lue myös: Varoitus rajuista ukkosista – näin Suomessa jytisee maanantaina
Pilvet ja sateet saattavat kuitenkin viilentää ilmaa. Runsaitakin sateita esiintyy jonkin verran.
– Runsaissa sateissa on ukkosta, saavista kaatamalla tulevaa vettä, paikoin voimakasta puuskaa ja vesiliirtoriskiä. Koko maassa viikon sadekertymä voi olla 20–50 millimetriä, eli vettä tulee.
Aurinkokin ehtii Salmisen mukaan välillä paistella. Sää on vaihteleva, vaikka dramaattisia muutoksia ei ole nähtävissä.
– Sade tulee, sade menee, Salminen tiivistää.
Katso videolta artikkelin alusta, millaista lomasäätä on luvassa eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.