Lontoon keskustassa suuri tulipalo – Sankka savu nousi James Bond -elokuvista tutusta Somerset Housesta

Lontoon keskustassa palomiehet ovat illalla saaneet hallintaan historiallisen Somerset House -taidekeskuksen palon Thamesjoen rannalla. Viranomaisten mukaan jäljellä on enää muutamia palopesäkkeitä, joita sammutetaan.

Paloa sammuttamassa oli 125 palomiestä ja parikymmentä paloautoa. Palopäällystöön kuuluvan Keeley Fosterin mukaan palo oli vaikea sammutettava, ja paikalle tarvittiin muun muassa tikasautoja, joissa oli 34- ja 64-metriset tikkaat.

– Katolle tehtiin palokatkoja, jotka ovat rajoittaneet palon leviämistä. Palomiehet sammuttavat parhaillaan viimeisiä pesäkkeitä, Foster sanoi illalla.

Somerset House ilmoitti viestipalvelu X:ssä, että kaikki keskuksen työntekijät ja yleisö olivat turvassa.

Somerset Housen johtaja kertoi BBC:lle, että kaikki keskuksen arvokkaat taideteokset olivat niin ikään säästyneet tulelta. Johtajan mukaan palo sai alkunsa rakennuksen länsiosasta, missä ei ole taideteoksia.

Palon syttymissyystä ei tuoreeltaan ole tietoa.

"Lähdin sinne sydän syrjällään"

Taidekeskuksen tiloissa sijaitsee myös Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti. Instituutin johtaja Jaakko Nousiainen kertoo, ettei kukaan instituutin työntekijöistä ollut tänään töissä rakennuksessa.

Nousiainen kävi itse katsomassa tulipalon tilannetta paikan päällä iltapäivällä noin kello kahdelta paikallista aikaa.

– Lähdin sinne heti vähän sydän syrjällään, kun en tiennyt, mikä tilanne siellä on. Vaikka palo näytti dramaattiselta, vaikutti siltä, että se oli myös hallinnassa.

Instituutin tilat sijaitsevat rakennuksen eri siivessä, mutta Nousiaisen mukaan on mahdollista, että savuvahinkoja päätyy myös instituutin tiloihin.

– Nyt ei vielä tiedetä, mikä tilanne on, että päästäänkö maanantaina takaisin toimistolle vai ei.

Instituutti on toiminut rakennuksen tiloissa vasta puolen vuoden ajan.

Yleisradioyhtiö BBC kertoi, että palokunta sai hälytyksen paikalle hieman ennen puoltapäivää paikallista aikaa.

Lontoon keskustasta otetuissa kuvissa ja videoissa näkyi, miten rakennuksesta kohoaa paksuja savupilviä.

Somerset Housen sisäpihalla järjestetään kesäisin konsertteja, ja talvella se toimii luistinratana. Vuonna 1796 avattu rakennus on esiintynyt usein myös valkokankaalla, muun muassa kahdessa James Bond -elokuvassa.

Juttua päivitetty kokonaisuudessaan kello 17.48.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 21.22.

Lue myös:

    Uusimmat