Ismo Leikola kertoo Instagramissa huojentavia uutisia.
Yhdysvalloissa Los Angelesissa asuva suomalaiskoomikko Ismo Leikola kertoi torstaina Instagram-tilillään, että oli joutunut lähtemään kotoaan alueella nyt jo kolmatta päivää riehuvien maastopalojen vuoksi. Leikola kertoi tuolloin, että saa todennäköisesti seuraavana päivänä tietää, ovatko liekit nielaisseet hänen kotinsa.
Nyt suomalaiskoomikko kertoo Instagramissa, että hänen kotinsa pelastui liekeiltä.
– Kotini pelastettiin. Iso kiitos palomiehille, hän kirjoittaa postauksessaan.
Leikola on sisällyttänyt postaukseensa kuvan liekkien runtelemasta Hollywood Hillsistä, aivan kotitalonsa vierestä.
– Lähistöllä palaa edelleen muita paloja. Kaikkea hyvää kaikille, jotka kärsivät, hän päättää tekstinsä.
Lue myös: Los Angelesissa asuva Ismo Leikola joutui pakenemaan kodistaan maastopalojen vuoksi
Perjantaiaamuna Suomen aikaa kerrottiin, että Los Angelesin maastopalot ovat vaatineet ainakin kymmenen ihmishenkeä. Lisäksi tuhansien talojen on kerrottu tuhoutuneen liekeissä täysin.