Lotta Hintsan rinnasta löytyi kyhmyjä – sai juuri leikkauksen jälkeiset testitulokset: "Yksi niistä kasvoi kovaa vauhtia"

16:22img
Lotta Hintsa kertoo vuorikiipeilyn haasteista.
Julkaistu 18.03.2023 13:06
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Vuorikiipeilijä Lotta Hintsa kertoo rinnasta löytyneistä kyhmyistä.  

Vuorikiipeilijä Lotta Hintsa, 34, kertoo MTV Uutisille käyneensä maaliskuun alussa leikkauksessa, jossa hänen rinnastaan poistettiin kyhmyjä. Hintsa kertoo saaneensa rinnoista löydettyjen kyhmyjen näytetulokset eilen.

– Ne olivat hyvälaatuisia. Poistettiin maaliskuun alussa aika isossa leikkauksessa. Olin nukutuksessa.

– Yksi niistä kasvoi kovaa vauhtia. Se kasvoi viidessä kuukaudessa herneen kokoisesta oliiviin kokoiseksi. Siinä mielessä vähän huolestuttavaa, Hintsa kertoo.

Hintsa kertoo havainneensa kyhmyt ensi kertaa kesällä 2022. Ääriolosuhteisiin tottunut vuorikiipeilijä osasi ottaa myös tiedot kyhmyistä vastaan rauhallisesti.

– Mietin, että tulee mitä tulee. En huomannut, että olisin stressannut etukäteen, mutta kyllä olin yllättävän huojentunut ja helpottunut siinä vaiheessa, kun sain tulokset ja huomasin, että myös perhe oli huojentunut ja muutkin, jotka ovat tässä myötäeläneet.

Ehti leikkaukseen treenien välissä

Hintsa kertoo aikatauluttaneensa leikkausoperaation treeniohjelmiensa väliin.

– Menin yksityiselle hoitamaan ne pois, sillä voin ottaa vuosikalenteriini vain yhden kuukauden pätkän vapaata. Tulin ultrajuoksukisoista suoraan leikkaukseen ja siitä minulla oli tasan neljä viikkoa aikaa siihen, että lähden Nepaliin.

– Enemmän stressasin sitä, miten saan leikkauksen järjestettyä vuosikalenteriin.

MTV:n Huomenta Suomessa tänään vieraillut Hintsa kertoi ohjelmassa ammatistaan vuorikiipeilijänä. Katso video yltä!

Tuoreimmat aiheesta

Lotta Hintsa