Myyrä-ohjelmassa ennalta myyräksi nimetty kilpailija sabotoi tehtäviä koko kauden ajan muiden kilpailijoiden selän takana. Lotta ystävystyi tietämättään myyrän kanssa jo ohjelman alkuvaiheessa.
Lotta kertoo MTV Uutisten haastattelussa uutisen myyrän henkilöllisyydestä tulleen hänelle täytenä yllätyksenä. Finaalissa paljastunut Tuijan peiterooli hämmästytti Lotan totaalisesti, sillä hän oli ystävystynyt Tuijan kanssa jo ohjelman kuvausten alkumetreillä.
LUE MYÖS: Kuka heistä on myyrä? Näin finalistit ovat mokailleet pelissä
– Minulle se oli isoin yllätys. Kun on elämässä opetettu, että luotat ihmisiin ja niiden sanoihin, niin tuossa pelissä oli vaikeinta se, että et voi luottaa kehenkään, Lotta toteaa.
– En olisi voinut uskoa, että joku tulee kirkkain silmin minulle valehtelemaan.
Lotta kertoo kuitenkin varautuneensa ennen finaalia siihen, että myös Tuija saattaa paljastua myyräksi.
– Varauduin siihen, että Tuija tämän paljastaa, mutta oma mieli ei halunnut uskoa, Lotta kertoo.
”Olisin itse halunnut myyräksi”
Sen sijaan, että Lotta olisi ottanut itseensä paljastuksesta finaalissa, hän otti tiedon vastaan Tuijaan myötätuntoisesti suhtautuen.
– Laitoin Tuijalle heti viestiä, että lähdetään kiipeilemään, Lotta hymyilee.
Kun Lotalta kysyttiin ohjelman alkaessa, haluaisiko hän olla myyrä, oli hän vastannut kyllä. Finaalin jälkeen Lotta ei kuitenkaan usko selviytyneensä roolista kunnialla.
– Olisin itse halunnut myyräksi, mutta kun näin ne klipit myyräilystä ja sen, millaisen työn Tuija oli tehnyt, niin ei minusta olisi ollut siihen. Se on ollut tosi raskasta Tuijalle, Lotta toteaa.