Louhimies Salkkarit-tähden valinnasta Tuntematon sotilas -elokuvaan: Koekuvausten kautta

34712578
Lehtikuva
Julkaistu 08.06.2016 18:36
Toimittajan kuva

Antti Tuominen

antti.tuominen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Tuntemattoman sotilaan ohjaaja Aku Louhimies kertoi MTV:lle, millä perustella näyttelijät valittiin elokuvaan.

Tuntematon sotilas -elokuvan joukkokohtauksia on kuvattu maanantaista lähtien Virolahdella Kaakkois-Suomessa. 

Elokuvan ohjaaja Aku Louhimies kertoi MTV:lle, millä perusteilla näyttelijät valittiin elokuvaan. 

– Ohjaaja tekee tällaiset valinnat aina intuitiivisesti. Uskon, että meillä on hyvä tiimi kasassa. Kaikki toimii hyvin yhteen, Louhimies sanoo. 

Hemmo_Karja_MIELONEN_TS17_Kuva_Juha_Mustonen (1)

Elokuvassa sotamies Mielosen roolissa nähdään myös Salatuista elämistä tuttu Hemmo Karja. Louhimiehen mukaan Karja päätyi elokuvaan samaa reittiä kuin muutkin näyttelijät. 

– Hemmo löytyi niin kuin monet muutkin eli koekuvausten kautta. Aika usein käy niin, etten ole edes tietoinen siitä, mitä näyttelijät ovat tehneet aiemmin. Näyttelijävalinnat pohjautuu siis suurelta osin koekuvaustilanteeseen, Louhimies sanoo. 

Salatut elämät MTV3-kanavalla arkisin klo 19.30. Jaksot Katsomossa ennakkoon edellisenä iltana klo 20!

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät