Emmerdale-tähti Gemma Atkinson meinasi pilata intiimin suutelukohtauksensa syömällä lounaaksi tulista ruokaan.
31-vuotias Gemma Atkinson olisi voinut valita lounaansa paremmin. Näin vihjasi ainakin hänen vastanäyttelijänsä.
Hänen roolihahmonsa Carly Hope vaihtoi juuri kuvatussa kohtauksessa kuuman suudelman kokki Marlon Dinglen (Mark Charnock) kanssa.
Atkinson kertoo, että koko kohtaus oli mennä pilalle, sillä hän oli juuri syönyt lounaaksi vahvan hajuista chilikanaa.
– Meillä oli lounaaksi chilikanaa enkä ajatellut ollenkaan, että henkeni haisisi suutelukohtauksessa. Sitä vastoin Mark sanoi minulle, että hän valitsi lounaaksi juustosämpylän ja sipisit, jotta hänen hengityksensä ei haisisi, Atkinson kertoo.
Hänen mukaansa kohtaus sujui kuitenkin loppujen lopuksi hyvin, vaikka lähtökohdat eivät olleet kaikista parhaimmat.
– Otimme kohtauksen kolme kertaa, eivätkä ne ole koskaan niin romanttisia kuin ne näyttävät televisiossa. Paikan päällä oli 20 ihmistä ja Mark sai huuliinsa minun huulipunaani, jota jouduttiin pyyhkimään jatkuvasti pois hänen huulistaan. Se ei ollut helppoa, mutta taistelimme loppuun saakka, Atkinson sanoo.
Lähde: Daily Star