Love Island -Peppina haluaa löytää aktiivisen kumppanin – yksi asia saarella pelottaa

1.05205266
Peppina lähtee Love Island Suomi -ohjelmaan hakemaan aktiivista kumppaniaAll Over Press
Julkaistu 25.03.2025 20:02
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Love Island -ohjelman ensimmäiset saarelaiset on julkaistu.

Niko Saarisen juontama Love Island Suomi -ohjelman viides tuotantokausi alkaa Maikkarilla 14. huhtikuuta. Ohjelman ensimmäiset saarelaiset julkaistiin tänään.

Yksi sinkuista on Helsinkiläinen Peppina,26. Peppina pitää nikkaroinnista ja hän omistaakin 85-osaisen työkalupakin. Hän kertoo MTV Uutisille opiskelevansa kasvatustieteitä Joensuussa ja valmistuu puukäsityön opettajaksi.

Peppina kertoo, että nikkaroinnissa viehättää se, että saa tehdä käsillään. Hän kertoo myös rakastavansa esiintymistä.

– Tykkään olla lavalla ja vaikka juontaa, laulaa tai soittaa. Teen kaikkea tuota, räväkkä Peppina sanoo.

Peppina myös näytellyt. Hän on tehnyt lastenteatteria Teatteri Hevosenkengässä Espoossa.

Lue myös: Love Island -Jasmine tavoitteli Miss Suomen kruunua – oli mukana finaalissa kaksi kertaa

Hyvissä ihmissuhteissa Peppina arvostaa vastavuoroisuutta ja aktiivisuutta.

– Kunnioitus, arvostus ja läsnäolo, Peppina luettelee.

Hän kertoo eniten jännittävänsä mahdollista likaista peliä saarelaisten kesken.

– Minua pelottaa ajatus pelistä. En osaa feikata ja aion itse mennä saarelle sellaisena kuin olen.

Saarelta Peppina toivoo löytävänsä aidon, herkän, nauravaisen ja leikkimielisen kumppanin, joka on myös fyysisesti läsnä.

– Ja käy avannossa, hän sanoo nauraen.

Love Island Suomi MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 14.4. alkaen. MTV Katsomo+ -tilauksella viikon jaksot ennakkoon maanantaisin. 

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat