Love Island Suomi -sarjan uusi tulokas Sallamari pitää pitkistä, takatukkaisista miehistä ja nautiskelee erään hedelmän varsin erikoisella tavalla.
Love Island Suomi -sarjan villaan asteli jälleen tällä viikolla uusia sinkkuja, ja Sallamari, 26, oli heidän joukossaan. Helsingissä asuva, Seinäjoelta kotoisin oleva Sallamari työskentelee tällä hetkellä viinibaarin tarjoilijana ja kertoo MTV Uutisille harkinneensa Love Island Suomeen hakemista jo ohjelman edellisen kauden aikana. Myös kuluvalle kaudelle hän harkitsi hakevansa jo ennen kuvausten alkamista.
Lopulta hän rohkaistui laittamaan hakemuksen, ja nyt hän tunnelmoi odottavansa Love Island -kokemustaan erittäin positiivisin sekä avoimin mielin. Hän tunnustaa katsoneensa kaikki kaudet sekä joka ikisen jakson.
– Varmasti tulee huikea kokemus, en epäile sitä hetkeäkään.
Sallamarilla on takanaan useampi parisuhde ja nyt hän on viihtynyt sinkkuna parin vuoden ajan. Tämä on ollut Sallamarille pisin sinkkujakso sen jälkeen, kun hän oli 15-vuotias.
– On kyllä ollut hyvää aikaa, mutta olisin myös valmis luopumaan sinkkuudesta.
Erityisesti Sallamaria kiinnostavat hänen mukaansa pitkät miehet, jotka ovat avoimia, keskustelutaitoisia sekä leppoisia. "Maalaisuus" kolahtaa myös Sallamarin kohdalla, sillä hän on itsekin pieneltä paikkakunnalta kotoisin.
On myös yksi ulkoinen piirre, joka saa Sallamarilta samantien jalat alta.
– Ehdottomasti pitkät hiukset. Jos on kunnon takatukka, niin se kyllä miellyttää silmää. Ulkoisten piirteiden mieltymykset voivat vaihdella, mutta takatukka: se on se juttu.
Sallamari kertoo, että Love Islandin kuluvan kauden alusta asti häntä on kiinnostanut villalta ylivoimaisesti eniten Paulus, mutta aivan hiljattain asiaan saattoi tulla muutos.
– Sisäinen puumani kyllä heräsi, kun Miro asteli sisään. Hänellä on ne ihanat pitkät, kiharat hiukset.
Lue myös: 21-vuotias Miro astelee Love Island -villaan kiikarissaan erityisesti saaren blondit – paljastaa, mikä on hänen rakkauden kielensä
Villalla Sallamari aikookin kertomansa mukaan lähestyä ainakin Miroa, jolla on yhtenä villan tuoreimmista asukkaista vielä suhteellisen avoin tilanne. Paulus on syventänyt suhdettaan Elviiran kanssa, mutta Sallamari ei näe tätäkään kuitenkaan täysin suljettuna ovena.
– En poissulje sitä, etteikö Pauluskin voisi vielä mieltään muuttaa.
Sallamari paljastaa myös erikoisen tapansa, joka herättää usein kummastusta, sillä kovinkaan monet eivät sitä tee.
– Syön kiivit kuorineen. Sitä halveksutaan ja paheksutaan.