Lue yleisön kommentteja!

Julkaistu 25.03.2009 08:21

Kysyimme teiltä tiistaina, riittävätkö rahasi. Suurimmalla osalla vastaajista on taloudellisia ongelmia. 59 prosenttia vastaajista kertoi, että rahat eivät riitä.

− Perheessämme alkoi työttömyys joulukuussa ja siitä lähtien ei ole saatu euroakaan mistään. Virastot täystyöllistettyjä? Pussissa on kauraryynejä kolmeksi päiväksi ja eläke tulee 1.päivä. Revi tästä onnellinen suomalainen. Lompsassa on 3 euroa pahan päivän varalle, kommentoi nimimerkki piiuska.

− Jos on työttömänä ja saa pientä ansiosidonnaista, niin ei rahat todellakaan silloin piisaa, vaikka kuinka nuukasti yrittää elää, kirjoitti nimimerkki carpediem.

Monet vastaajista kertoivat tottuneensa säästeliäisyyteen pienestä pitäen ja siksi saavansa vähätkin rahansa riittämään.

− Rahat riittävät, kun jo pienestä opetettiin, että ei saa elää yli varojensa ja pitää tulla omineen toimeen. Kun vain on "arkkuraha" säästössä, niin sitten voi käyttää rahaa myös harrastuksiin ja kulttuuririentoihin. Olen pienituloinen eläkeläinen nyt yksin jäätyäni, kertoi nimimerkki eevakisa.

Tuoreimmat aiheesta

Studio55