Lukas Hradecky isoon rooliin suomalaisseurassa

lukas_hradecky - kuva Tiina_Pirilä
Lukas Hradecky osti isomman roolin TPS:stä.
Julkaistu 16.08.2024 15:22
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Jalkapallon ykkösliigassa pelaavan TPS:n taustayhtiöön on valittu uusi toimitusjohtaja. Sen lisäksi Lukas Hradeckysta tulee TPS:n yksi pääomistaja.

FC TPS OY:n toimitusjohtajaksi on valittu Petro Punna, 50, joka aloittaa uudessa pestissään syykuun toinen päivä. Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Punna on tehnyt pitkän työuran lääketeollisuudessa sekä terveys- ja hyvinvointiliiketoiminnan parissa, toimien myynnin eri positioissa myyntiedustajasta toimitusjohtajaan. Hänellä on myös taustaa jalkapallon parista, kun hän työskenteli kaudella 2014 Jyväskylän JJK:n toimitusjohtajana.

TPS:n taustalla tapahtuu myös muita muutoksia. Viime kaudella Saksan mestaruuden voittanut Huuhkajat-maalivahti Lukas Hradecky ottaa roolin seuran hallituksen neuvonantajana. Hradecky myös vahvistaa omistustaan seurasta.

– Hradecky on nyt yksi pääomistajistamme, ja hän lähti mukaan vakuututtuaan seurajohdon uusista suunnitelmista ja rekrytoinneista. On totta kai erittäin hieno asia, että seuran oma kasvatti haluaa olla mukana tukemassa Turun perinteikkäimmän seuran tulevaisuutta sekä taloudellisesti että omalla osaamisellaan, sanoo TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Peräaho.

TPS on tällä hetkellä ykkösliigassa neljäntenä.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo