Lukijat ikuistivat upean väriloiston: Revontulista useita havaintoja eri puolilta maata

_MG_6044
Revontulia vaalassa 18.08.2017.Daniel Hagelberg
Julkaistu 19.08.2017 23:33
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Tiesitkö, että revontulia voi bongailla myös kesällä? Taivas leiskui komeasti eri puolilla Suomea myös perjantainvastaisena yönä.

MTV Uutisten lukijat ikuistaneet väriloiston toissayönä Vaalassa, Pohjois-Pohjanmaalla.

Perinteisesti revontulet, eli aurinkotuulen hiukkasten aikaansaama valoilmiö, yhdistetään talveen. Tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta kuitenkin kerrotaan, että revontulia ilmenee kesällä lähes yhtä paljon kuin talvella.

– Vuodenajalla ei ole käytännössä mitään tekemistä sen kanssa, näkyykö niitä vai ei, Ursan Jaakko Visuri sanoo.

IMG_0142

Revontulia vaalassa 18.08.2017. 

Valoisat yöt haittaavat näkymistä

Kesäaikaan revontulia havaitaan harvemmin, sillä yöt ovat revontulivyöhykkeellä ja muualla pohjoisessa valoisia. Etelässä yöt olisivat otollisen pimeitä, mutta esimerkiksi Helsingin seudulla revontulet ilmestyvät niin matalalle horisonttiin, että niitä on vaikea havaita, Visuri kertoo.

Toissayön revontulista Ursa sai havaintoja useammilta ihmisiltä. Myös esimerkiksi elokuun alussa Ursa kirjasi yhtenä päivänä useampia revontulihavaintoja eri puolelta Suomea. 

IMG_0124 (002)

Revontulet värjäsivät taivaan ohrapellon yllä. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa