Pakkassäät jatkuvat ensi viikolla, ja niiden odotetaan kylmenevän keskiviikkoon asti. Sen jälkeen sään odotetaan pikkuhiljaa lauhtuvan.
Lähipäivinä lämpötila vaihtelee alueittain 10–30 pakkasasteen välillä. Pakkasen purevuutta lisää Etelä- ja Keski-Suomessa puhaltavat tuulet. Odotettavissa voi olla myös satunnaisia lumisateita.
Luvassa voi olla tiistaina ja keskiviikkona runsaastikin uutta kevyttä pakkaslunta, sillä kaakosta on saapumassa heikohko matalapaine sateineen. Ennusteet ovat kuitenkin tältä osin vielä epävarmat.
– Hyvin kylmässä ilmassa vähäinenkin kosteussisältö voi tuottaa suuren määrän lunta, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kokosimme alle muutamia lukijoiden komeita talvikuvia tältä päivältä.
Pekka Hatusen kuvassa hiihdettiin Vaalassa.
Jorma Iso-Heiko tallensi lumen peittämiä puita Karhunkierroksen varrelta Etelä-Sallan Kuolajoelta.
Pakkaspäivä oli Marrasjärveltä.
Keijo Väänänen tallensi kuviin talvipäivää Uudessakaupungissa.
Keuruun Kirkkosaaren ympäristöstä lumi peitti sillan. Kuva:Petri Heinonen.
Lumi peitti laitureita Oulussa. Kuva: Harri Mällinen.
Sinikka Kujala tallensi valon ja varjon tunnelmaa Utajärvellä.
Katso paikkakuntasi ennuste tuleville pakkaspäiville!
5 päivän ennuste 102 paikkakunnalle