Lukko palasi voittojen tielle – "Tulos keventää oloamme, kun saimme putken poikki"

Lukko palasi voittokantaan kahden tappiopelin jälkeen.
Lukko palasi voittokantaan kahden tappiopelin jälkeen.Vesa Pöppönen / AOP
Julkaistu 13.10.2017 21:42

MTV SPORT-STT

Kaksi peräkkäistappiota jääkiekkoliigassa kärsinyt Lukko oikaisi kurssiaan hakemalla kauden toisen voittonsa Jukureista, kun täydet pisteet irtosivat Mikkelin Kalevankankaaltakin maalein 3–2.

Viime kaudella Lukko sai nousijana yllättäneeltä Jukureilta neljässä kohtaamisessa vain yhden pisteen.

– Tulos keventää oloamme, kun saimme putken (tappiot HIFK:lle ja Kärpille) poikki. Lopussa sai henkeä pidätellä, mutta oikea joukkue voitti, kuittasi Lukon valmentaja Pekka Virta.

Raumalaisten ansaitun voiton maalit viimeistelivät jo kauden kahdeksantensa tehnyt laitahyökkääjä Janne Keränen sekä kolmos- ja nelossentterit Peter Tiivola ja Jere Friberg.

Jukurien ykköstykiksi noussut pieksämäkeläiskasvatti Ville Leskinen sai täyteen viisi osumaa tehtyään alkuhetkien johto- ja päätösminuutin kavennusmaalin.

– Vastustaja piiskasi meidän tänään liki parhaimmillemme, kun huomioidaan, millä porukalla painamme menemään, kuvaili Jukurien käskyttäjä Risto Dufva.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga