Lumimyräkkä toi aamuvapaan Siilinjärven lukiolaisille

Lunta, Sotkamo 30.4. 2015
Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa on satanyt yön aikana paikoin jopa 25 cm lunta. Lumityökalusto ahkeroi Sotkamossa vapunaatonaamuna, 30. huhtikuuta 2015, jossa lumisade jatkui yhä. STR / LEHTIKUVA Kimmo RautmaaStr / Lehtikuva
Julkaistu 30.04.2015 11:55

MTV UUTISET

Siilinjärven lukion oppilaat saivat sääolosuhteiden takia luvan jäädä tänä aamuna kotiin ensimmäisen oppitunnin ajaksi.

Lukio päätti eilen, että ensimmäinen oppitunti koulussa perutaan, ja 150 oppilasta saa opiskella itsenäisesti kotona. Kukaan ei tullut koululle kello 8.10. 



– Pohjois-Savon pelastuslaitokselta tuli eilen koululle ennakkovaroitus runsaasta lumentulosta ja huonosta ajokelistä. Aamun ennuste näytti hurjalta, sanoo rehtori Aurora Hansen.

- Nyt kaikilla on jo kesärenkaat ja oppilaat ovat nuoria kuljettajia, jotka tulevat mopoilla ja autoilla hankalien taipaleiden päästä. Oli siis turvallisempaa jäädä aamuksi kotiin.

Siilinjärven peruskoululaiset tulivat kuitenkin oppitunneilleen normaalisti, sillä osa oppilaista käyttää järjestettyjä koulukyytejä.

Kaikkiaan Pohjois-Savoon tuli yön aikana noin 15 senttimetriä lunta. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa