Lunta voi ensi viikolla tulla etelässäkin

sää talvbi räntä sade
Julkaistu 23.10.2016 10:15(Päivitetty 23.10.2016 14:44)

MTV UUTISET - stt

Koko päivä vietetään tänään pääosin hyvin pilvisessä säässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan myös vähäisiä räntä- ja vesisateita voi tulla Etelä- ja Keski-Suomessa.

Lämpötilat ovat koko maassa viiden ja yhden asteen välillä. Merialueilla tuuli on kovaa, ja maan etelä- ja länsiosissa tuuli on navakkaa.

Alkava viikko vietetään syksyisessä säässä. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan maanantaina sää on enimmäkseen pilvinen ja paikoin esiintyy myös vesi- tai räntäsadetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa pilvipeite rakoilee kuitenkin paikoin.

Myös tiistaina sateet jatkuvat. Tiistaina ja keskiviikkona sateet voivat tulla lumena, vetenä tai räntänä. Todennäköisimmin lunta tulee maan keskiosissa. Pohjois-Suomessa on puolestaan poutaisempaa.

Lämpötilat vaihtelevat tiistaina ja keskiviikon yhden ja viiden asteen välillä. Ilmatieteen laitoksen mukaan myös huonoon liikennesäähän on syytä varautua. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa